Saimme LL:n suosiollisella myötävaikutuksella lukea presidentti Koiviston hautajaispäivänä (!) Kari Nummilan (kok) “kiistattomia totuuksia” Suomen historiasta. Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestö jo osaltaan hänen vuodatustaan kommentoi, mutta on syytä vielä tälle yhden totuuden juoksuhautapropaganidistillemme valottaa 100 vuotista taivaltamme vähän objektiivisemmin. Kiistattomia kuten ei absoluuttisiakaan totuuksia ole, on vain suhteellisia ja tietenkään “historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata” . Maailma on täynnä jälkiviisaita jossittelijoita, jotka tietävät mitä olisi tapahtunut, jos asiat olisivat menneet toisin (vaikkapa Suomen EU-jäsenyyden tai euron käyttöönoton vaihtoehtoiset ratkaisut). Paljon käytetty vertaus Amazonin viidakon perhosen siipien läpsyttelyn vaikutuksesta maailmanhistoriaan kuvastaa hyvin miten tulevaisuutta ei voi ennustaa; voimme vain ottaa oppia historiasta, josta herra Nummila ei ole vielä tähän päivään joko mitään ymmärtänyt tai tarkoitushakuisesti sitä jatkuvati vääristelee ja unohtaa maailmankuvaansa sopimattomat tapahtumat.
Suomi julistettiin ns. valtalailla 18.7.1917 itsenäiseksi, mutta vanhoilliset porvarilliset puolueet estivät sen voimaantulon pyytämällä Kerenskin silloista Venäjän hallitusta hajoittamaan eduskunnan, jonka tämä tekikin aiheuttaen suurta katkeruutta työväestössä, jonka radikaalein osa ei enää uskonut parlamentaarista tietä saavutettavan niitä välttämättömiä uudistuksia, joita yhteiskuntaamme silloin tarvittiin. Sisällissota oli kaikin puolin suuri onnettomuus ja sen jälkipyykki vielä kamalampi vankileireineen, summittaisine teloituksineen ja kenttätuomioineen (kaikkiaan n. 38.000 ihmistä kuoli) Voittajapuolen teloittajat saivat yleisen armahduksen. Häviäjäpuolen teloittajia ei tarvinnut armahtaa, koska heidät tietysti armotta teloitettiin ja samalla paljon viattomia miehiä ja naisia jopa lapsiakin.
Mannerheimin roolia tässä sodassa on hehkutettu, mutta nykykäsityksen mukaan hän ei suinkaan ollut mikään Suomen itsenäisyyden kannattaja, vaan halusi Suomen kautta muodostaa Venäjällä vallan ottaneita bolsevikkeja vastaan uuden valkoisen rintaman (joita jo oli monella suunnalla Venäjänmaata), jonka avulla voitaisiin palauttaa tsaari Venäjän valtiaaksi ja Suomi osaksi sitä. Onneksi hanke meni myttyyn. Mutta mitä muuta sitten alkuvuosikymmeninään valkoinen Suomi teki: kävi Aunuksen retkellä, harrasti muilutuksia (mm presidentti Ståhlberg ja eduskunnan puhemies Hakkila) ja murhia, yritti muuttaa Suomen fasistiseksi diktatuuriksi (onneksi tekijät sortuivat viinaan, kuten 60 vuotta myöhemmin Janajevin juntta), piti yllä Tammisaaren “korkeakoulua”, rikkuroi oikeutettuja lakkoja, sensuroi ja vaiensi vähänkin vasemmistolaisesti suuntautuneita kulttuuripersoonia, jne. Jatkosodan aluksi Mannerheimin “miekantuppi”-päiväkäsky osoitti aseveljeytemme kiinteyden natsi-Saksaan. Kun parlamentarismi sodan jälkeen pääsi taas valtaan, kätkettiin aseita ja itkettiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuutta. Muutaman vuoden vankilatuomiot eivät todellisuudessa olleet kohtuuton rangaistus; muualla länsimaissa,jopa Tanskassa ja Norjassakin yhteistoimimiehet tuomittiin kuolemaan.
Osoitti varsin järkevää ja todellisuudentajuista mieltä täysvaltaisiksi kansalaisiksi tulleilta vankilassa kuolemantuomiotakin odottaneilta toisinajattelijoilta, etteivät he naapurin tuen avulla vaatineet ehdottomia kuolemantuomioita suurelle joukolle natsien kanssa veljeillelle suomalaisille, jotka sitten vähän myöhemmin pääsivät takaisin yhteiskunnan merkittäviksi vaikuttajiksi. Sodanjälkeisen ulkopolitiikan tekijät eivät olleet norsuja posliinikaupassa (nykypäivänä näitä norsuja maailmalla riittää), koska kaupan “omisti” itänaapuri; mm. Kekkonen oli eräänlainen vartijakissa, joka pyydysti hiiriä aina tarvittaessa, eikä edes ottanut niitä hengiltä; tämä, jos mikä oli Suomen kokonaisedun kannalta järkevää toimintaa.
Mitä tulee tämän pseudokommunismin aihauttamiin maailmanlaajuisiin kuolemiin, se on loppupelissä kuitenkin pientä verrattuna kapitalistisen talousjärjestelmän tuhoihin; teollinen vallankumous käytti surutta lapsityövoimaa, aiheutti hirvittävää köyhyyttä, puutetta ja sairauksia, kymmenien ja taas kymmenien miljoonien ihmisten välittömän tai välillisen kuoleman, aiheutti kaksi maailmansotaa, tuki ja tukee edelleen pahoja diktatuureja ym. Neuvostoliiton olemassaolon suurin ansio oli, että se oli edellämainitulle järjestelmälle vastavoima, jonka johdosta “punaiset voimat” saivat pohjoismaisen hyvinvointivaltion aikaan.
Nyt kun neukkulaa ei enää ole, maailman rikkain 1 % ihmisistä omistaa yli 50 % maailman koko varallisuudesta ja tämä kehitys kiihtyy jatkuvasti. Maailmanlaajuinen poliittinen ja taloudellinen katastrofi saattaa olla lähempänä kuin arvaammekaan. Toivottavasti olen väärässä.
Ns. ultravapaan markkinatalouden propagandakoneisto manipuloi ja surkastuttaa aivojamme tehdäkseen meistä pelkkiä kulutusautomaatteja, siksi Kari Nummilankin kannattaisi kääntää katseensa Kannaksen tulimyrskyistä lastemme tulevaisuuteen; sitä pohtimalla voisi vielä löytää vaihtoehtoja nyky-yhteiskunnan ylläpitämiseksi ihmisarvoisena ja kanssaihmisiä kunnoittavana solidaarisena Suomena.
Hannes Mikkola
Kojonperä