Loimaan vasemmistoliitto osallistui runsaalla edustuksella Vantaan Puistokulman historiallisella työväentalolla 21.-22.10.2017 järjestettyyn kuntaparlamentti tilaisuuteen. Loimaalta tapahtumaan osallistuivat kaupunginvaltuutetut Riina Heinonen ja Lauri Tiainen sekä varavaltuutettu Maarit Koivisto ja kunnallistoimikunnan edustajana Anneli Tiainen.Kaksipäiväiseen tilaisuuteen oli kutsuttu puhumaan useita vasemmistolaisia huippupoliitikkoja ja ohjelma koostui paitsi mielenkiintoisista puheista myös ryhmätyöskentelystä sekä verkostoitumisesta iltajuhlassa. Uudenmaan vasemmistoliiton järjestämään tilaisuuteen osallistui vasemmistolaisia kuntapoliitikkoja ympäri suomen kauimmaiset aina Kokkolasta ja Joensuusta asti.
Ensimmäinen parlamenttipäivä käynnistyi aamukahvilla ja Uudenmaan vasemmistoliiton puheenjohtajan ja Vantaan vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Antero Eerolan tervetuliaissanoilla. Eerola toivotti ensin seminaariväen tervetulleeksi Vantaalle, Suomen monikulttuurisimpaan kuntaan. Eerola valotti puheenvuorossaan tapahtuman järjestämisen taustoja. Vaemmistoliitolla on takanaan hienot kuntavaalit ja uusia jäseniä virtaa puolueeseen eripuolilla Suomea. Kuitenkaan vaalivoitto ei ole pelkkää kampanjointia. Annettu luottamus on lunastettava joka päivä uudestaan arkisessa luottamustoimityössä. Vasemmistoliitolla on paljon valtuutettuja ja varavaltuutettuja ympärimaata, mutta valitettavasti kunta-aktiiveilla on taipumuksena aina vaalien jälkeen vetäytyä omiin poteroihinsa kun pitäisi jatkaa yteistyötä ja jakaa ideoita ja ajatuksia. Tervetuliaissanoissaan Eerola lähetti myös terveisensä maan hallitukselle: hallituksen toiminta ei tee elämää kunnissa helpommaksi! Kesällä ”sotesekoiluun” liittyvä niin sanottu valinnanvapauslaki kaatui perustuslakiin. Nyt parannuksia sotelakipakettiin on tehty, mutta edelleenkään kyse ei ole yksilön valinnanvapaudesta vaan palvelujen markkinaehtoistamisesta. Oikeistohallitus ei kuuntele ketään, ei virkavastuussa olevia virkamiehiä, ei asiantuntijoita. Yksityistäminen ei tarkoita parempaa markkinaasemaa pienille ja keskisuurille toimijoille vaan terveysjäteille, jotka syrjäyttävät pienet ja keskisuuret toimijat markkinoilta. Oikeisto näyttää ottaneen tavoitteekseen listata suomalaisen hyvinvointivaltion pörssiin. Seuraavana puheenvuorossa oli Puistokulma säätiön hallituksen puheenjohtaja Tauno Ervasti, joka kertoi yleisölle Puistokulman työväen talon historiasta ja talon nykyisestä monipuolisesta toiminnasta. Tämän jälkeen vuorossa olivat Vantaan kaupungin tervehdyssanat, jotka lausui kaupunginjohtaja Kari Nenonen.
Seuraavaksi ääneen pääsi yksi päivän odotetuimmista puhujista Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja, lääkäri ja valtiotieteen tohtori Aki Lindén. Lindén tunnetaan terävänä, asiantuntevana ja selväsanaisena sote-uudistuskriitikkona, joka on kiertänyt puhumassa ympäri Suomea yleisönään kansaa laidasta laitaan, kokoomunuorista vasemmistolaiseläkeläisiin ja kansanedustajista kunnallispoliitikkoihin. Jälleen kerran Lindénin aiheena olivat sote-uudistus ja sen sisältämä niin kutsuttu valinnanvapauslainsäädäntö. Aki Lindén on useimpien vasemmistolaisten tapaan sitä mieltä, että sote-uudistus tarvitaan. Kunnat ovat tähän saakka vastanneet asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Näin hajautunutta järjestelmään ei muualta länsimaista löydy (Amerikan yhdysvaltoja lukuunottamatta). Muissa maissa terveydenhuolto järjestetään alueellisesti tai kansallisesti. Suomalainen palvelujen järjestämistapa ei ole ideaali. Väestöpohjan täytyisi olla suurempi kuin pienissä kunnissa. Suomen oloissa tereveyspalvelujen järjestäjä voisi olla valtakunnallinenkin, mutta nyt on päädytty alueelliseen järjestämiseen. Kun sotealueessa on mukana päivystävä keskussairaala minimi väestöpohja on Lindénin mukaan 200 000 asukasta. Sote-uudsituksen suunnittelussa on väläytetty sitäkin, että maakunnan keskuskaupunki järjestäisi koko alueen palvelut, se ei kuitenkaan olisi demokraattista, joten nyt on siis päädytty 18 demokraattisesti valitun maakuntavaltuuston malliin. Tämä on myös vasemmistoliiton virallisen kannan mukaan toteutuskelpoisin tapa järjestää palvelut tulevaisuudessa.
Suomen terveyspalvelut on tällä hetkellä jaettu julkisesti tuotettuihin ja pääosin julkisesti rahoitettuihin palveluihin, yksityisesti tuotettuihin, mutta julkisesti rahoitettuihin terveyspalveluihin sekä pääosin yksityisesti rahoitettuihin ja tuotettuihin palveluihin, sellaisiin, joita ei kuuluisikaan maksaa julkisin varoin. Lisäksi on niin sanottu ”harmaa vyöhyke” eli palvelut, joita rahoitetaan yksityisesti, koska julkinen rahoitus on riittämätöntä aiheuttaen tarjonnan niukkuutta tai toiminnallisia puutteita. Tämä on syy siihen miksi suomessa lääkärikeskusbisnes kukoistaa. Ihminen voi varata suoraan ajan erikoislääkärille itse maksaen. Suomessa on 4 miljoonaa vuotuista yksityislääkärikäyntiä, joista pääosa erikoislääkärikäyntejä. Tämän ei pitäisi olla mahdollista sillä lain mukaan erikoissairaanhoitoon tullaan lähetteellä.
Viimevuosina julkisen terveydenhuollon kulut ovat alle 2 kertaistuneet, yksityisen puolen kulut ovat 3 kertaistuneet. Miksi ihmeessä rahaa halutaan antaa kansalaisten palvelujen tuottamiseen yksityisesti kun sitä ei haluta antaa aivan saman kansalaiselle oikeutetun palvelun tuottamiseen julkisessa terveydenhuollossa, Lindén kysyy. Julkinen terveydenhuolto on kiristetty niin tiukalle, että jonot kasvavat ja se saa potilaat hakeutumaan yksityiselle. Terveyskeskuksilla on Suomessa 32 eri tehtävää. Lääkärinvastaanottopalvelut ovat näistä yksi. Ainoat terveyskeskusten palvelut, jotka on aliresursoitu siten, että ne ylläpitävät julkisen terveydenhuollon huonoa mainetta ovat lääkärille pääsy ja hammaslääkärille pääsy. Miksi näin voidaan toimia terveydenhuollon palvelujen suhteen kun missään muissakaan julkisrahoitteisissa palveluissa näin ei tehdä? Miltä kuulostaisi esimerkiksi jos vanhempi veisi lapsen kouluun ja hänelle sanottaisiin, että valitettavasti kaikki tämän päivän kouluajat ovat jo menneet, tulkaa huomenna uudestaan tai saatte ajan 3 viikon kuluttua. Lisäksi tätä soteuudistuksen ympärillä käytävää näytelmää kuvaa hyvin se, että jopa hallituspuolueet itse möyntävät, että sote-uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista eli kulujen leikkaamisesta ja palvelujen saatavuuden tasapuolistamisesta, on luovuttu. Kokoomusministeri on itse myöntänyt, että ei valinnanvapaus ole mikään säästökeino. Eli toisin sanoen, rahaa saa kyllä mennä, kunhan se menee oikeisiin taskuihin, julkisiin menoihin sitä ei löydy.
Intialaisen sananlaskun mukaan köyhä lääkäri on vaarallisempi kuin näkäinen tiikeri. Tämä pätee myös julkiseen terveydenhuoltoon, mikäli uhkana on työttömyys tai toimintojen supistaminen. Terveyspalvelujen markkinaehtoistamisen ongelmana on, että palvelujen saatavuuden kasvu johtaa auttamattomasti palvelujen kysynnän kasvuun. Kyllä ihmisestä aina hoidettavaa löytyy, oli se sitten millään tapaa perusteltua tai ei. Bisnesmallinen toiminta tuottaa terveydenhuollossa kyllä paljon suoritteita, paljon toimintaa, paljon voittoa, mutta ei lisää terveyttä. Lyhykäisyydessään hallituksen sotepolitiikassa on kyse 10 miljardin euron terveysmarkkinoiden avaamisesta yksityiselle voitontavoittelulle. Tätä kritisoivat asiantuntijat yli puoluerajojen. Viimeisimpänä kannanottonsa on julkaisuut Suomen kirurgiyhdsitys, jopa 80% nykyisestä kirurgiasta on suunniteilla yksityistää ja tämä uhkaa vakavasti lamauttaa sairaaloiden päivystystoiminnan. Niin sanotusta valinnanvaspauslaista on viimeisimpien muutosten myötä poistettu vaatimus pakkoyhtiöittämisestä. Kuitenkin lakiin on edelleen sisällytetty asiakasseteli, jota voidaan käyttää palvelujen ostamiseen yksityiseltä tai kolmannen sektorin palveluntuottajalta. Asiakassetelin käyttöönotto tarkoittaa siis pakkoyhtiöittämistä niiden palvelujen osalta, joita asiakassetelillä hankitaan.
Seuraavana oli vuorossa kuntien edustajien puheenvuorot. Tilaisuuteen oli valittu puhumaan 3 kuntapoliittiikoa isosta, keskikokoisesta ja pienestä kunnasta. Enismmäisenä puheenvuoron sai Helsingin vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorijoki. Suuressa kaupungissa vaikuttamistyössä korostuu yhteistyö, sillä kukaan ihminen ei pysty hallitsemaan koko kunnallisen päätöksenteon kenttää. Isossa kaupungissa on erilaisia alueita ja isoja sosioekonomisia eroja. Kaikenkaikkiaan Helsinki on vauras, löytyy paljon hyvinvoivia ihmisiä ja toisaalta iso joukko ihmisiä, joilla ei mene niin hyvin. Politiikassa täytyy pyrkiä nostamaan esiin sellaisia alueita ja ihmisryhmiä, jotka eivät muuten pärjää samassa vauhdissa muiden kanssa. Valinta on tehtävä siitä laitetaanko vauraus hyvinvoivien veronkevennyksiin vai huonommin voivien palveluihin. Yhdeksi suurimmaksi haasteeksi Vuorijoki nosti sen, että jo nyt helsingin kaupunginosien koulujen välillä on suuria eroja oppimistuloksissa ja tällainen kehitys pitäisi pystyä pysäyttämään. Keskisuurta kuntaa edusti Järvenpään vasemmiston Mimmi Asikainen. Hänen mukaansa on monta tapaa olla vasemmistolainen, joten hyväksytään se ja muutetaan yhdessä maailmaa. Keskisuuressa kunnassa ei aina löydy kunnan omia asiantuntijoita päätöksenteon tueksi samalla tavalla kuin suurissa kaupungeissa. Valtuuston voimasuhteet vaikuttavat paljon ja Asikaisen mukaan pienen valtuustoryhmän on valittava taistelunsa. Ei voida olla ”änkyröitä” ja vastaan joka asiassa. Taistelutoverit tulee myös valita. Ja paljon on luovimista ja pohdintaa siitä mitä voi saavuttaa? Mikä asia on taistelun arvoinen kun joukko on pieni? Pientä kuntaa edusti Karkkilan Katja Etolin. Pienessä kunnassa tulee yhteistyökumppaneita etsiä ennakkoluulottomasti myös muista ryhmistä. Liittolaisuus ei perustu koko valtuustokauden kattavaan yhteissopimukseen vaan on enemmän asiakysymyskohtaista. Myös Karkkilassa väki ikääntyy ja vähenee, kuten kaikkialla. Nuorisotyöttömyys on suurta eikä 2. asteen koulutuspaikkoja juuri ole. Palvelut ovat jo lähteneet tai vähenevät. Nämä ovat kaikkien puolueiden yhteisiä asioita, ideologiset erot eivät juuri näy tällaisissa kysymyksissä. Karkkilan erityispiirteenä Etolin pitää kuntalaisten kuulemistilaisuuksia, joilla on pyritty lisäämään yhteistyötä kuntalaisten ja päättäjien välille ja säilyttämään kosketus ihmisten arkipäivään. Luottamuksen ja pitkäjänteisen yhteistyön rakentaminen on tärkeää myös henkilökohtaisella tasolla eikä voi piiloutua valtuustoryhmän suojiin. Karkkilan vasemmisto pyrkii vastustamaan kaupungin keskustan siirtymistä kauppakeskukseen kaupungin ulkopuolelle. Näin estetään autoistumista ja kaupungin pirstaloitumista ja edistetään keskitettyä kaupunkikulttuuria.
Tämän jälkeen ääneen pääsi päivän toinen odotettu vieras puolueen puheenjohtaja, kansanedusta Li Andersson aiheenaan ”Miten tästä eteenpäin?”. Andersson terävöitti alkuun puolueen yleisiä kuntavaalien jälkeisiä tavoitteita, joita ovat toisiaan tukeva valtakunnallinen ja paikallinen näkyvyys sekä kampanjointi polikiikan tekotapana. Tätä testattiin jo kunnallisvaalien yhteydessä. Teemapäivät, jotka järjestettiin yhtäaikaa kaikkialla suomessa eivät täysin toteutuneet suunnitellusti, sillä pienten paikkauntien vaalityöryhmien resurssit eivät samalla lailla riittäneet jalkautumiseen. Lisäksi tulevaisuuden tavoitteena on vahvempi verkostoituminen kuntatasolla ja yksittäisten poliitikkojen ja paikallisryhmien osaamisen ja tiedon hyödyntäminen valtakunnallisesti.
Seuraavaksi Andersson ei voinut olla kommentoimatta aiemmin samalla viikolla lausuntakierrokselle lähtenyttä sote-lakiesitystä. Uudessa esityksessä olevat parannukset ovat: ei pakkoytiöittämistä, sosiaalipalvelujen asema, asiakassetelien antaja maakunta sekä lain voimaantulo vaiheittain vuodesta 2020 alkaen. Maakuntahallinnon käynnistämisen vuoksi lain säädännöllä on kiire. Keskusta haluaa saada maakuntahallinnon aikaiseksi vielä oman hallituskautensa aikana, sillä pelkona on, että seuraava hallitus sen tulee kaatamaan. Kokoomuksella ei ole aikataulupaineita, kokoomusta ei kiinnosta maakuntamalli, kokoomus haluaa terveyspalvelujen markkinaehtoistamisen. Kokoomuksella on takanaan vahvat ja äänekkäät yksityisten terveyspalvelujen lobbarit. Uuden esityksen mukaan yksityiset (so)te keskukset hoitaisivat jatkossa terveysneuvonnan, hoitajan ja lääkärin vastaanoton, sosiaalihuollon ohjauksen ja neuvonnan sekä joitain erikoislääkäripalveluita. Maakunnan liikelaitoksen hoidettavaksi jäisi erikoissairaanhoito ja ennaltaehkäisevä sosiaali- ja terveydenhuolto, muun muassa neuvolat. Asiakasseteli tulisi käyttöön ainakin seuraavissa palveluissa: sosiaalinen kuntoutus, kotihoito, kotipalvelu, asumispalvelut, teityt kirurgiset toimenpiteet ja kaikki kiireetön leikkaustoiminta sekä mahdolliset muut maakunnan päättämät palvelut. Asiakasseteli on vahvasti markkinavetoinen tapa tuottaa palveluita. Soteuudistuksen sisältämä henkilökohtainen budjetti tarkoittaa sitä, vanhus ja vammaispalveluita voi hankkia yksityisen tai kolmannensektorin toimijan tuottamana.
Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinaehtoistamista. Miten tämä siis kaadetaan? Andersson aloittaa luettelemalla valinnanvapaus lakiesityksen riskejä. 1) Ei integraatiota! Päin vastoin suunnitelma vähetää palvelujen integraatiota. 2) Perustasolla kermankuorinta eli helppojen ja tuottavien potilaiden valinta. 3) Kustannusten vyöryttäminen perustasolta erikoissairaanhoitoon. Valinnanvapauslain lähtökohta on palvelujen painopisteen siirtäminen perustasolta erikoistasolle. 4) Markkinoiden avaamisen heikko valmistelu. 5) Erikoissairaanhoidon ja päivystyksen vaarantuminen. Kaikista soteuudistuksen alkuperäisistä tavoitteista on nyt luovuttu ja tilalle on tullut terveysbisneksen saattaminen avoimille markkinoille ja antaa terveysfrimoille oikeus verorahoitteiseen voitontavoitteluun.
Vasemmistoliitto kannattaa sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita eli palvelujen yhdenvertaistamista ja kustannusten leikkaamista. Yhtenä keinona näiden tavoitteiden saavuttamisessa olisi terveyskeskusmaksujen poisto. Hoidon tasa-arvo suomessa on heikkoa. Vaikka elintaso on noussut sosioekonomiset terveyserot ovat kasvaneet. Suomessa asiakasmaksujen rahoitusosuus Pohjoismaiden korkein. STM:n arvion mukaan asiakasmaksujen poisto olisi yksikeino puuttua terveys ja hyvinvointieroihin ja mahdollistaa kaikkien oikeaikainen hoito. Terveyskeskusmaksujen poisto maksaisi koko maassa 40 miljoonaa. Terveyskeskusmaksu on poistettu helsingissä 2013. Tuotto kattoi n. 0,5% terveyskeskusten menoista. Ulosottoon päätyy vuosittain 400 000 sosiaali- ja terveyspalvelujen laskua, mikä on n. 14% kaikista ulosottoon menevistä laskuista vaikka laki sosiaali- ja terveyspalveluista sanoo, että maksu on jätettävä perimättä mikäli se vaarantaa yksilön tai perheen terveyden ja toimeentulon. Terveyskeskusmaksujen perinnästä luopuminen olisi toinen keino terveyspalvelujen tasavertaistamiseksi. KELAn tutkimuksen mukaan vain 1,8% ulosoton kautta perityistä maksuista oli terveydenhuollon asiakasmaksuja, suurin osa maksuista jää siis jokatapauksessa perimättä. Kolmas vasemmistoliiton tärkeä tavoite on vammaisten elinikäisten palvelujen kilpailuttamisen lopettaminen. Tähän vaikuttavat hankinta laki sekä nyt vireillä oleva ”ei myytävänä” kansalaisaloite. Laki ei edellytä vammaisten palvelujen kilpailuttamista, joten kunnilla on asiassa suuri harkinta valta. Kunta voi esimerkiksi päättää tuottaa palvelut itse. Tätä vammaisten palvelujen kilpailuttamista koskevaa tavoitetta on ajettava määrätietoisesti riippumatta siitä miten sotelle käy.
Andersson listaa vielä vasemmistoliiton sivistyspoliittisia tavoitteita. Varhaiskasvatuksen ajankohtaisia teemoja ovat subjektiivinen päivähoito-oikeus, varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen suhdeluku 1/7 (alle 3 vuotiaiden ryhmissä), asiakasmaksuton varhaiskasvatus, varhaiskasvatus lähipalveluna ja voitontavoittelun estäminen varhaiskasvatuksesta. Pääkaupunkiseudulla ja muissa isoissa kaupungeissa on yksityistetty varhaiskasvatuspalveluita, ei palveluvalikoiman lisäämiseksi vaan kyse on ollut puhtaasta voiton tavaoittelusta. Tasa-arvoinen perusopetus on täkeää, sillä alueelliset, sukupuolten väliset ja sosioekonosmisten ryhmien väliset erot oppimistuloksissa on saatava tasoittumaan. Yksi keino tähän on positiivinen diskriminaatio, mistä etenkin maahanmuuttaja taustaisten oppilaiden on havaittu hyötyneen. Niin sanotun kolmiportaisen tuen toteutus ja sen toteutumisen seuranta omassa kunnassa on tärkeää. Painotettujen erikoisluokkien määrä ja lähikouluperiaatteen merkitys on suuri ja näitä tulee edistää poliittisin keinoin kunnissa. Koulushoppailu tulee estää. Andersson kehoitti nostamaan näitä teemoja esiin kunnissa ja hyödyntämään vasemmistoliiton laatimia valtuustoaloitepohjia omassa kuntatyöskentelyssä.
Anderssonin puheenvuoron jälkeen siirryttiin työskentelemään keskusteluryhmissä eri aiheiden parissa. Riina Heinonen osallistui sivistyspoliittiseen työryhmään, Lauri ja Anneli Tiainen työllisyyttä ja kotoutumista käsitelleeseen työryhmään ja Maarit Koivisto sosiaali- ja terveyspoliittiseen työryhmään. Ryhmätyöskentelyn jälkeen oli aika siirtyä iltajuhlaan hotelli Vantaaseen, missä nautittiin illallinen ja verkostoiduttiin ympäri Suomea tulleiden kuntavaikuttajien kanssa vapaamuotoisen illanvieton merkeissä.
Kuntaparlamentti jatkui sunnuntaina Helsingin vasemmiston varapuheenjohtaja Ilpo Haajan avaussanoilla. Tämän jälkeen käytiin läpi edellisen päivän ryhmämietintöjen tulokset. Minkä jälkeen ääneen pääsi toimittaja Johanna Korhonen aiheenaan kuntapoliitikkoihin kohdistuva vihapuhe. Aihe oli Korhoselle henkilökohtainen ja tärkeä, sillä hän tiesi kotikaupungistaan Vantaalta tapauksen, jossa eräs nainen ei uskaltanut lähteä kuntavaaliehdokkaaksi vihapuheen pelossa. Tämä on esimerkki siitä, että yhteiskunnan retuperällä oleva keskustelukulttuuri haittaa jo demokratian toteutumista. Miten on mahdollista, että sinänsä järkevät ihmiset saavat viestintänsä niin solmuun? Esimerkiksi tyypillisessä tv-keskustelussa kaksi ihmistä puhuu jatkuvasti toistensa ohi ja päälle ja huutavat, toimittaja kimpoilee siinä välissä ja lopulta toteaa, että olipa hyvää keskustelua.
Mikä ”niitä” riivaa? Joka asiassa on olemassa ”me” ja ”ne” ja me ollaan aina fiksuja ja ne on aina ääliöitä. Tämä jonkin verran heikentää fiksun dialogin syntymismahdollisuuksia. Frustraation ilmentymänä ihminen helposti toteaa vain, että toiset ovat käsittämättömiä idiootteja. Tämä ainoastaan kärjistää ja syventää ristiriitoja. George Lakoff on amerikkalainen kognitiivisen lingvistiikan tutkija, joka on pohtinut kysymystä miten on mahdollista,että amerikassa elää samassa maassa kaksi niin erilaista kansaa? Lähes asiassa kuin asiassa kansa on jakautunut kahtia ja tuntuu, ettei kyse edes ole enää yhdestä kansasta. Lakoffin mukaan yhteiskunnassa on olemassa sääntöihmisiä ja hoivaihmisiä. Sääntöihmiset korostavat sellaisia asioita kuin säännöt, normit, kuri, järjestys, totteleminen ja tottelemisen kautta tuleva menestys ja hyvä. Hoivaihmisten ajatuksissa korostuvat empatia, joustavuus, tilanteen mukainen toiminta, hoiva, auttaminen, tukeminen tarvittaessa, jos jokin sääntö aiheuttaa riesaa siitä tulee voida poiketa. Toinen Lakoffin jaottelu on jako lasiaivoihin ja muovaliuvaha-aivoihin. Lasiaivojen ajattelu on sinänsä kirkasta ja ennustettavaa mutta lasia ei voi muovata ja vääntää uuteen asentoon. Lasi aivo ei halua ottaa riskiä, että hänen ajttelunsa menee rikki vaan haluaa, että koska aina on ollut näin niin näin täytyy jatkossakin olla. Muovailuvaha-aivo taas ottaa uutta tietoa vastaan ja muovaa ajatteluaan uusiksi uuden tiedon perusteella. Lasiaivo/muovailuvaha-aivo tai sääntöihmiset/hoivaihmiset eivät ole mitään puoluepoliittisia jakoja. Itseasiassa jokaisessa ihmisessä on molempaa tyyppiä, mutta yleensä toinen on vallitseva.
Ihmisellä on tarve hakeutua joukkioon, jossa toiset ovat monista asioista samaa mieltä. Ihminen haluaa kuulua joukkoon ja tietää mikä on hänen asemansa joukossa. Ihmiset ovat alttiita myös sen tyyppiselle ryhmäytymiselle, missä asioita ei ajatella itse vaan hyväksytään ryhmän mielipide. Tähän perustuu myös poliittinen puoluetoiminta, sillä kukaan ei pysty syvällisellä asiatasolla perehtymään jokaiseen asiaan. Vihapuhe lisääntyy koska on entistä suurempi joukko ihmisiä, jotka eivät pääse kuulumaan mihinkään joukkioon. Kuka vihaviestejä sitten lähettää ja miksi? Korhosen kokemuksen mukaan näitä ihmisiä yhdistää kokemus siitä, että heitä ei kuulla tai heiltä ei koskaan kysytä mitään. Nämä henkilöt kokevat, että heidän suhteellinen asemansa yhteiskunnassa on heikentynyt. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskehitys on useimmille ihmisille positiivinen asia. Osa ihmisistä kuitenkin kokee tasa-arvokehityksen heikentävän heidän omaa suhteellista asemaansa yhteiskunnassa. Näitä ihmisiä voi siis ymmärtää, mutta heitä ei pidä rajattomasti sietää.
Kaikilla aikuisilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä sopivan käytöksen rajoista. Kuitenkin suuriosa heistä on erittäin auktoriteettiuskoisia. Tämän vuoksi korkeassa asemassa olevien henkilöiden (kuten presidentti, urheilutähti, jne.) tulisi enemmän hyödyntää sitä auktoriteetti asemaa, joka heillä on näihin ihmisiin, käytöksen normien opettamiseksi. Myös kuntapoliitikkojen tulee sitkeästi jaksaa aikuiskasvattaa näitä henkilöitä, sillä jos viesteihin suhtautuu välinpitämättömästi vihakirjoittaja vain koventaa panoksia. Pahaa tekoa edeltää aina paha puhe. Yksikään kansanmurha ei ole alkanut yhtenä aamuna siten että naapurit ovat vain ennalta-arvaamatta alkaneet tappaa toisiaan vaan tätä on aina edeltänyt paha puhe. Pahaan puheeseen pitää siksi aina puuttua. Yhtenä keinona on kysyä, mikä on henkilön oma ongelma. valkoiset heteromiehet tai naiset eivät ole mitään yhteneviä joukkioita vaan yksilön typerä käytös on aina yksilön typerää käytöstä eikä esimerkiksi koko hänen edustamansa sukupuolen vastuu. Vihapuheen levittäjät vetoavat usein sanan vapauteen, käyttäen sitä keppihevosenaan. Sanan vapaus tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että jokainen voi kenenkään ennalta estämättä vastaanottaa ja ilmaista viestejä. Sanan vapaus tarkoittaa, että jokainen voi levittää mitä tahansa ajatuksia, mutta ei poista jälkikäteisvastuuta.
Seurvaana vuorossa oli kansanedustaja Hanna Sarkkinen, joka puheessaan korosti, että hallituksen sote-esitysten kritisointi ei ole itseisarvo sinänsä oppositiopuolueelle vaan hallituksen sote- ja maakuntauudistus on menossa niin pahasti metsään, että se tulee vaarantamaan kansalaisten palvelut ja demokratian. Vasemmistoliitolla on 5 teesiä sote-uudistuksesta, jotka Sarkkinen esitteli.
1. Maakuntauudistus tarvitaan, jotta saadaaan soteuudistus, soteuudistus tarvitaan, jotta saadaan turvattua tasa-arvoiset hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tavoitteena on kaventaa sosioekonomisia ja alueellisia terveyseroja sekä lisätä integraatiota sosiaali ja terveys toimen välillä ja perus- ja erikoistason sairaanhoidon välillä. Tämän hetkinen aluehallinnon rakenne on monimutkainen, maakuntauudistus mahdollistaa tämän hallinnon yksinkertaistamisen ja demokratian lisäämisen.
2. SOTE on ensisijainen. Uudsitus on liian suuri toteutettavaski kerralla. Se tulee toteuttaa osissa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on ensisijainen koska sen tilanne on kiireellisin ja kriittisin. Maakunta hallinto aiotaan pakottaa tilaaja tuottaja malliin, vaikka siitä on useista suomen kunnista erittäin huonoja kokemuksia sote palvelujen osalta. Tilaaja tuottaja malli lisää byrokratiaa ja kustannuksia. Integraatio tulee pitämään sisällään tietojärjestelmien integraation, perusterveydenhuollon vahvistamisen ja terveystasa-arvon lisäämisen.
3. Maakunnille pitää antaa todellinen itsehallinto. Hallitus ei todellisuudessa ole antamassa maakunnille itsehallintoa, kyseessä on vallan siirto kunnilta valtiolle ja yksityisille toimijoille. Maakunnille on annettava verotusoikeus ja sitä myötä lainanotto kyky. Maakunnalla tulee olla oma rahoitus ja lainanottomahdollisuus, koska jos budjetti on loppuvuodesta loppu eikä valtio anna lisää joudutaan leikkaamaan palveuista. Maakunnan tulee saada päättää millainen on sen hallintomalli. Maakunnan on saatava päättää paljonko palveluita ostetaan ja paljonko tuotetaan itse (jos tämä määrätään valtion taholta se ei ole itsehallintoa!). Itsehallinnon määritelmään kuuluu myös se, että se saa itse määritellä tehtäväkenttänsä. Nyt maakunnille on tulossa valtiolta fiksoitu lista asioista mitkä kuuluvat maakunnalle eikä se saa ottaa hoidettavakseen muita asioita vaikka esimerkiksi kunnat haluaisivat joitain muitakin toimintoja maakunnalle siirtää. Hallituksen puhe maakunnallisesta itsehallinosta on sumutusta!
4. Työllisyyden hoito kuuluu kunnille. Vastuu työllistämisen hoidosta on oltava yhdellä taholla (nyt te-keskus ja kunnat) tämä on parempi sekä asiakkaan että tehokkuuden näkökulmasta. Kokonaisvastuu työllisyyden hoidosta on annettava kunnille koska kunnilla on muutenkin vastuu alueen elinvoimasta. Kunnalla on suurempi intressi asukkaidensa työllistämiseen kuin maakunnalla, olosuhteiden tuntemus, kyky lähipalveluun ja edellytykset yksilölliseen palveluun. Maakunnan voimavarat tulevat menemään soteen eikä taloudellista liikkumavaraa ole, joten miten käy työllisyys palveluiden? Budjetin ollessa loppu ensin säästetään sieltä mistä helpoiten voidaan eli työllisyyden hoidosta. Maakunnassa työllisyyden hoitoon pakotetaan myös tilaaja tuottaja malli ja ”valinnanvapaus”. Jos kunta ei halua/kykene tuottamaan työllisyyden hoitoa itse voisi kyseeseen tulla vastuun antaminen naapurikunnalle, kuntayhtymälle tai maakunnalle. Tässä voisi olla liikkumavaraa kunnalla/maakunnalla. Vallan ja vastuun on kuljettava käsi kädessä eivätkä ”työttömyyssakot” voi jäädä kunnille, jos niillä ei ole vastuuta ja mahdollisuutta vaikuttaa työllisyyteen.
5. Maakuntavaaleja on lykättävä. Hallitus aikoo pitää maakuntavaalit lokakuussa 2018. Aikataulu on epärealistinen ja epädemokraattinen, sillä keskeisiä lakiesityksiä ei ole vielä edes annettu eduskunnalle. Kansainvälisten suositusten mukaan lait pitäisi olla hyväksyttynä vuosi ennen vaaleja tai aivan viimeistään 6kk ennen vaaleja, mikä tässä tapauksessa ei tule olemaan mahdollista. Erilliset maakuntavaalit tuskin saavat äänestäjiä liikkeelle ja äänestysinto voi jäädä vaimeaksi. Puolueilla ei myöskään ole resursseja käydä erillisiä maakuntavaaleja, kun erillistä puoluerahoitusta ei ole annettu ja tämä suosii isoja, varakkaita puolueita. Maakuntavaalit tulisi lykätä pidettäväksi eduskuntavaalien 2019 yhteydessä. Tehtävien siirtoja maakunnille voidaan lykätä vastaavasti. Keinotekoinen kiire asioiden valmisteluun on hallituksen tarkoituksella tuottama.
Parlamentin viimeisenä puhujana kuultiin vasemmistoliiton europarlamentaarikkoa ja presidenttiehdokasta Merja Kyllöstä, joka puhui upeasti rauhan työn merkityksessä politiikassa niin globaalisti ja kuin paikallistasolla. Hyvät toverit, koko maailma on sekaisin, totesi Kyllönen. Elämäämme aikaa voisi kutsua kylmäksi rauhaksi. EU edistää ajatusta, että EUsta tulee rauhan unionin sijasta sotilasunioni. Haluttomuus rakentaa ja haluttomuus keskustella vievät ihmiskuntaa suuntaan, jonka pitäisi olla jo nähty tie. Eriarvoistumiskehitys vahvistuu kaikkialla. Ilmasto, vesi, nälkä, epidemiat ja jatkuvalla syötöllä muuttuva järjestelmä syövät yhteiskunnallista vakauttamme globaalisti. Tähän eriarvoistumiskehitykseen tarjotaan lääkkeeksi puolustusunionin perustamista. Jatkuvasta vastakkainasettelun luomisesta synnytetään maailman sotia. Jopa Suomi, historiassaan rauhanneuvottelija, on menossa samalle tielle. On tehty isäntämaapäätöksiä EUssa, joita ei ole hyväksytetty eduskunnassa ja joita ei ole asetettu kansalaisille julkisesti arvioitavaksi. Nuorista miehistä on muodostunut eurooppalaisen elämän suurin uhka. Miehistä jotka eivät koe olevansa yhteiskunnan jäseniä, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään perheeseen, mihinkään maahan. Nämä miehet ja naiset, jotka eivät osaa edes peruskoulusta päästyään lukea niin hyvin, että voisivat hakeutua työelämään, että voisivat osallistua. Suurimmat uhat, joita vastaan meidän on noustava ovat kansainvälinen ahneus, eriarvoisuuden kasvu ja ilmaston muutos. Meidän vasemmistossa pitää olla silmät, korvat ja suu joka rohkenee puhua, etenkin sitten kun kukaan muu ei enää uskalla. Media on jättänyt tehtävänsä tiedonvälittäjänä ja juoksee kalman, kiiman ja kateuden tiellä klikkauksien perästä. Vaikka rauhan tie ei ole esteetön ja helppo, tulee meidän riuhtoa sitkeästi saadaksemme ovet auki. Kyllösen puheenvuoro nivoi hienosti kokoon sen mistä vasemmistolaisuudessa on kyse ja lähetti kotimatkalle innostuneen joukon kuntavaikuttajia, joista jokainen sai varmasti uutta tietoa ja ideoita jokapäiväisen työn jatkamiseen kunnissa. Paluumatkalla Loimaalle valtuutettu Tiainen kiteytti koko matkan merkityksen hienosti: Kyllä oli hyvä reissu, meikäläisiä huippuja pääsee näkemään niin harvoin ja nyt näin monta kerralla!
Ensimmäinen parlamenttipäivä käynnistyi aamukahvilla ja Uudenmaan vasemmistoliiton puheenjohtajan ja Vantaan vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Antero Eerolan tervetuliaissanoilla. Eerola toivotti ensin seminaariväen tervetulleeksi Vantaalle, Suomen monikulttuurisimpaan kuntaan. Eerola valotti puheenvuorossaan tapahtuman järjestämisen taustoja. Vaemmistoliitolla on takanaan hienot kuntavaalit ja uusia jäseniä virtaa puolueeseen eripuolilla Suomea. Kuitenkaan vaalivoitto ei ole pelkkää kampanjointia. Annettu luottamus on lunastettava joka päivä uudestaan arkisessa luottamustoimityössä. Vasemmistoliitolla on paljon valtuutettuja ja varavaltuutettuja ympärimaata, mutta valitettavasti kunta-aktiiveilla on taipumuksena aina vaalien jälkeen vetäytyä omiin poteroihinsa kun pitäisi jatkaa yteistyötä ja jakaa ideoita ja ajatuksia. Tervetuliaissanoissaan Eerola lähetti myös terveisensä maan hallitukselle: hallituksen toiminta ei tee elämää kunnissa helpommaksi! Kesällä ”sotesekoiluun” liittyvä niin sanottu valinnanvapauslaki kaatui perustuslakiin. Nyt parannuksia sotelakipakettiin on tehty, mutta edelleenkään kyse ei ole yksilön valinnanvapaudesta vaan palvelujen markkinaehtoistamisesta. Oikeistohallitus ei kuuntele ketään, ei virkavastuussa olevia virkamiehiä, ei asiantuntijoita. Yksityistäminen ei tarkoita parempaa markkinaasemaa pienille ja keskisuurille toimijoille vaan terveysjäteille, jotka syrjäyttävät pienet ja keskisuuret toimijat markkinoilta. Oikeisto näyttää ottaneen tavoitteekseen listata suomalaisen hyvinvointivaltion pörssiin. Seuraavana puheenvuorossa oli Puistokulma säätiön hallituksen puheenjohtaja Tauno Ervasti, joka kertoi yleisölle Puistokulman työväen talon historiasta ja talon nykyisestä monipuolisesta toiminnasta. Tämän jälkeen vuorossa olivat Vantaan kaupungin tervehdyssanat, jotka lausui kaupunginjohtaja Kari Nenonen.
Seuraavaksi ääneen pääsi yksi päivän odotetuimmista puhujista Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja, lääkäri ja valtiotieteen tohtori Aki Lindén. Lindén tunnetaan terävänä, asiantuntevana ja selväsanaisena sote-uudistuskriitikkona, joka on kiertänyt puhumassa ympäri Suomea yleisönään kansaa laidasta laitaan, kokoomunuorista vasemmistolaiseläkeläisiin ja kansanedustajista kunnallispoliitikkoihin. Jälleen kerran Lindénin aiheena olivat sote-uudistus ja sen sisältämä niin kutsuttu valinnanvapauslainsäädäntö. Aki Lindén on useimpien vasemmistolaisten tapaan sitä mieltä, että sote-uudistus tarvitaan. Kunnat ovat tähän saakka vastanneet asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Näin hajautunutta järjestelmään ei muualta länsimaista löydy (Amerikan yhdysvaltoja lukuunottamatta). Muissa maissa terveydenhuolto järjestetään alueellisesti tai kansallisesti. Suomalainen palvelujen järjestämistapa ei ole ideaali. Väestöpohjan täytyisi olla suurempi kuin pienissä kunnissa. Suomen oloissa tereveyspalvelujen järjestäjä voisi olla valtakunnallinenkin, mutta nyt on päädytty alueelliseen järjestämiseen. Kun sotealueessa on mukana päivystävä keskussairaala minimi väestöpohja on Lindénin mukaan 200 000 asukasta. Sote-uudsituksen suunnittelussa on väläytetty sitäkin, että maakunnan keskuskaupunki järjestäisi koko alueen palvelut, se ei kuitenkaan olisi demokraattista, joten nyt on siis päädytty 18 demokraattisesti valitun maakuntavaltuuston malliin. Tämä on myös vasemmistoliiton virallisen kannan mukaan toteutuskelpoisin tapa järjestää palvelut tulevaisuudessa.
Suomen terveyspalvelut on tällä hetkellä jaettu julkisesti tuotettuihin ja pääosin julkisesti rahoitettuihin palveluihin, yksityisesti tuotettuihin, mutta julkisesti rahoitettuihin terveyspalveluihin sekä pääosin yksityisesti rahoitettuihin ja tuotettuihin palveluihin, sellaisiin, joita ei kuuluisikaan maksaa julkisin varoin. Lisäksi on niin sanottu ”harmaa vyöhyke” eli palvelut, joita rahoitetaan yksityisesti, koska julkinen rahoitus on riittämätöntä aiheuttaen tarjonnan niukkuutta tai toiminnallisia puutteita. Tämä on syy siihen miksi suomessa lääkärikeskusbisnes kukoistaa. Ihminen voi varata suoraan ajan erikoislääkärille itse maksaen. Suomessa on 4 miljoonaa vuotuista yksityislääkärikäyntiä, joista pääosa erikoislääkärikäyntejä. Tämän ei pitäisi olla mahdollista sillä lain mukaan erikoissairaanhoitoon tullaan lähetteellä.
Viimevuosina julkisen terveydenhuollon kulut ovat alle 2 kertaistuneet, yksityisen puolen kulut ovat 3 kertaistuneet. Miksi ihmeessä rahaa halutaan antaa kansalaisten palvelujen tuottamiseen yksityisesti kun sitä ei haluta antaa aivan saman kansalaiselle oikeutetun palvelun tuottamiseen julkisessa terveydenhuollossa, Lindén kysyy. Julkinen terveydenhuolto on kiristetty niin tiukalle, että jonot kasvavat ja se saa potilaat hakeutumaan yksityiselle. Terveyskeskuksilla on Suomessa 32 eri tehtävää. Lääkärinvastaanottopalvelut ovat näistä yksi. Ainoat terveyskeskusten palvelut, jotka on aliresursoitu siten, että ne ylläpitävät julkisen terveydenhuollon huonoa mainetta ovat lääkärille pääsy ja hammaslääkärille pääsy. Miksi näin voidaan toimia terveydenhuollon palvelujen suhteen kun missään muissakaan julkisrahoitteisissa palveluissa näin ei tehdä? Miltä kuulostaisi esimerkiksi jos vanhempi veisi lapsen kouluun ja hänelle sanottaisiin, että valitettavasti kaikki tämän päivän kouluajat ovat jo menneet, tulkaa huomenna uudestaan tai saatte ajan 3 viikon kuluttua. Lisäksi tätä soteuudistuksen ympärillä käytävää näytelmää kuvaa hyvin se, että jopa hallituspuolueet itse möyntävät, että sote-uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista eli kulujen leikkaamisesta ja palvelujen saatavuuden tasapuolistamisesta, on luovuttu. Kokoomusministeri on itse myöntänyt, että ei valinnanvapaus ole mikään säästökeino. Eli toisin sanoen, rahaa saa kyllä mennä, kunhan se menee oikeisiin taskuihin, julkisiin menoihin sitä ei löydy.
Intialaisen sananlaskun mukaan köyhä lääkäri on vaarallisempi kuin näkäinen tiikeri. Tämä pätee myös julkiseen terveydenhuoltoon, mikäli uhkana on työttömyys tai toimintojen supistaminen. Terveyspalvelujen markkinaehtoistamisen ongelmana on, että palvelujen saatavuuden kasvu johtaa auttamattomasti palvelujen kysynnän kasvuun. Kyllä ihmisestä aina hoidettavaa löytyy, oli se sitten millään tapaa perusteltua tai ei. Bisnesmallinen toiminta tuottaa terveydenhuollossa kyllä paljon suoritteita, paljon toimintaa, paljon voittoa, mutta ei lisää terveyttä. Lyhykäisyydessään hallituksen sotepolitiikassa on kyse 10 miljardin euron terveysmarkkinoiden avaamisesta yksityiselle voitontavoittelulle. Tätä kritisoivat asiantuntijat yli puoluerajojen. Viimeisimpänä kannanottonsa on julkaisuut Suomen kirurgiyhdsitys, jopa 80% nykyisestä kirurgiasta on suunniteilla yksityistää ja tämä uhkaa vakavasti lamauttaa sairaaloiden päivystystoiminnan. Niin sanotusta valinnanvaspauslaista on viimeisimpien muutosten myötä poistettu vaatimus pakkoyhtiöittämisestä. Kuitenkin lakiin on edelleen sisällytetty asiakasseteli, jota voidaan käyttää palvelujen ostamiseen yksityiseltä tai kolmannen sektorin palveluntuottajalta. Asiakassetelin käyttöönotto tarkoittaa siis pakkoyhtiöittämistä niiden palvelujen osalta, joita asiakassetelillä hankitaan.
Seuraavana oli vuorossa kuntien edustajien puheenvuorot. Tilaisuuteen oli valittu puhumaan 3 kuntapoliittiikoa isosta, keskikokoisesta ja pienestä kunnasta. Enismmäisenä puheenvuoron sai Helsingin vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorijoki. Suuressa kaupungissa vaikuttamistyössä korostuu yhteistyö, sillä kukaan ihminen ei pysty hallitsemaan koko kunnallisen päätöksenteon kenttää. Isossa kaupungissa on erilaisia alueita ja isoja sosioekonomisia eroja. Kaikenkaikkiaan Helsinki on vauras, löytyy paljon hyvinvoivia ihmisiä ja toisaalta iso joukko ihmisiä, joilla ei mene niin hyvin. Politiikassa täytyy pyrkiä nostamaan esiin sellaisia alueita ja ihmisryhmiä, jotka eivät muuten pärjää samassa vauhdissa muiden kanssa. Valinta on tehtävä siitä laitetaanko vauraus hyvinvoivien veronkevennyksiin vai huonommin voivien palveluihin. Yhdeksi suurimmaksi haasteeksi Vuorijoki nosti sen, että jo nyt helsingin kaupunginosien koulujen välillä on suuria eroja oppimistuloksissa ja tällainen kehitys pitäisi pystyä pysäyttämään. Keskisuurta kuntaa edusti Järvenpään vasemmiston Mimmi Asikainen. Hänen mukaansa on monta tapaa olla vasemmistolainen, joten hyväksytään se ja muutetaan yhdessä maailmaa. Keskisuuressa kunnassa ei aina löydy kunnan omia asiantuntijoita päätöksenteon tueksi samalla tavalla kuin suurissa kaupungeissa. Valtuuston voimasuhteet vaikuttavat paljon ja Asikaisen mukaan pienen valtuustoryhmän on valittava taistelunsa. Ei voida olla ”änkyröitä” ja vastaan joka asiassa. Taistelutoverit tulee myös valita. Ja paljon on luovimista ja pohdintaa siitä mitä voi saavuttaa? Mikä asia on taistelun arvoinen kun joukko on pieni? Pientä kuntaa edusti Karkkilan Katja Etolin. Pienessä kunnassa tulee yhteistyökumppaneita etsiä ennakkoluulottomasti myös muista ryhmistä. Liittolaisuus ei perustu koko valtuustokauden kattavaan yhteissopimukseen vaan on enemmän asiakysymyskohtaista. Myös Karkkilassa väki ikääntyy ja vähenee, kuten kaikkialla. Nuorisotyöttömyys on suurta eikä 2. asteen koulutuspaikkoja juuri ole. Palvelut ovat jo lähteneet tai vähenevät. Nämä ovat kaikkien puolueiden yhteisiä asioita, ideologiset erot eivät juuri näy tällaisissa kysymyksissä. Karkkilan erityispiirteenä Etolin pitää kuntalaisten kuulemistilaisuuksia, joilla on pyritty lisäämään yhteistyötä kuntalaisten ja päättäjien välille ja säilyttämään kosketus ihmisten arkipäivään. Luottamuksen ja pitkäjänteisen yhteistyön rakentaminen on tärkeää myös henkilökohtaisella tasolla eikä voi piiloutua valtuustoryhmän suojiin. Karkkilan vasemmisto pyrkii vastustamaan kaupungin keskustan siirtymistä kauppakeskukseen kaupungin ulkopuolelle. Näin estetään autoistumista ja kaupungin pirstaloitumista ja edistetään keskitettyä kaupunkikulttuuria.
Tämän jälkeen ääneen pääsi päivän toinen odotettu vieras puolueen puheenjohtaja, kansanedusta Li Andersson aiheenaan ”Miten tästä eteenpäin?”. Andersson terävöitti alkuun puolueen yleisiä kuntavaalien jälkeisiä tavoitteita, joita ovat toisiaan tukeva valtakunnallinen ja paikallinen näkyvyys sekä kampanjointi polikiikan tekotapana. Tätä testattiin jo kunnallisvaalien yhteydessä. Teemapäivät, jotka järjestettiin yhtäaikaa kaikkialla suomessa eivät täysin toteutuneet suunnitellusti, sillä pienten paikkauntien vaalityöryhmien resurssit eivät samalla lailla riittäneet jalkautumiseen. Lisäksi tulevaisuuden tavoitteena on vahvempi verkostoituminen kuntatasolla ja yksittäisten poliitikkojen ja paikallisryhmien osaamisen ja tiedon hyödyntäminen valtakunnallisesti.
Seuraavaksi Andersson ei voinut olla kommentoimatta aiemmin samalla viikolla lausuntakierrokselle lähtenyttä sote-lakiesitystä. Uudessa esityksessä olevat parannukset ovat: ei pakkoytiöittämistä, sosiaalipalvelujen asema, asiakassetelien antaja maakunta sekä lain voimaantulo vaiheittain vuodesta 2020 alkaen. Maakuntahallinnon käynnistämisen vuoksi lain säädännöllä on kiire. Keskusta haluaa saada maakuntahallinnon aikaiseksi vielä oman hallituskautensa aikana, sillä pelkona on, että seuraava hallitus sen tulee kaatamaan. Kokoomuksella ei ole aikataulupaineita, kokoomusta ei kiinnosta maakuntamalli, kokoomus haluaa terveyspalvelujen markkinaehtoistamisen. Kokoomuksella on takanaan vahvat ja äänekkäät yksityisten terveyspalvelujen lobbarit. Uuden esityksen mukaan yksityiset (so)te keskukset hoitaisivat jatkossa terveysneuvonnan, hoitajan ja lääkärin vastaanoton, sosiaalihuollon ohjauksen ja neuvonnan sekä joitain erikoislääkäripalveluita. Maakunnan liikelaitoksen hoidettavaksi jäisi erikoissairaanhoito ja ennaltaehkäisevä sosiaali- ja terveydenhuolto, muun muassa neuvolat. Asiakasseteli tulisi käyttöön ainakin seuraavissa palveluissa: sosiaalinen kuntoutus, kotihoito, kotipalvelu, asumispalvelut, teityt kirurgiset toimenpiteet ja kaikki kiireetön leikkaustoiminta sekä mahdolliset muut maakunnan päättämät palvelut. Asiakasseteli on vahvasti markkinavetoinen tapa tuottaa palveluita. Soteuudistuksen sisältämä henkilökohtainen budjetti tarkoittaa sitä, vanhus ja vammaispalveluita voi hankkia yksityisen tai kolmannensektorin toimijan tuottamana.
Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinaehtoistamista. Miten tämä siis kaadetaan? Andersson aloittaa luettelemalla valinnanvapaus lakiesityksen riskejä. 1) Ei integraatiota! Päin vastoin suunnitelma vähetää palvelujen integraatiota. 2) Perustasolla kermankuorinta eli helppojen ja tuottavien potilaiden valinta. 3) Kustannusten vyöryttäminen perustasolta erikoissairaanhoitoon. Valinnanvapauslain lähtökohta on palvelujen painopisteen siirtäminen perustasolta erikoistasolle. 4) Markkinoiden avaamisen heikko valmistelu. 5) Erikoissairaanhoidon ja päivystyksen vaarantuminen. Kaikista soteuudistuksen alkuperäisistä tavoitteista on nyt luovuttu ja tilalle on tullut terveysbisneksen saattaminen avoimille markkinoille ja antaa terveysfrimoille oikeus verorahoitteiseen voitontavoitteluun.
Vasemmistoliitto kannattaa sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita eli palvelujen yhdenvertaistamista ja kustannusten leikkaamista. Yhtenä keinona näiden tavoitteiden saavuttamisessa olisi terveyskeskusmaksujen poisto. Hoidon tasa-arvo suomessa on heikkoa. Vaikka elintaso on noussut sosioekonomiset terveyserot ovat kasvaneet. Suomessa asiakasmaksujen rahoitusosuus Pohjoismaiden korkein. STM:n arvion mukaan asiakasmaksujen poisto olisi yksikeino puuttua terveys ja hyvinvointieroihin ja mahdollistaa kaikkien oikeaikainen hoito. Terveyskeskusmaksujen poisto maksaisi koko maassa 40 miljoonaa. Terveyskeskusmaksu on poistettu helsingissä 2013. Tuotto kattoi n. 0,5% terveyskeskusten menoista. Ulosottoon päätyy vuosittain 400 000 sosiaali- ja terveyspalvelujen laskua, mikä on n. 14% kaikista ulosottoon menevistä laskuista vaikka laki sosiaali- ja terveyspalveluista sanoo, että maksu on jätettävä perimättä mikäli se vaarantaa yksilön tai perheen terveyden ja toimeentulon. Terveyskeskusmaksujen perinnästä luopuminen olisi toinen keino terveyspalvelujen tasavertaistamiseksi. KELAn tutkimuksen mukaan vain 1,8% ulosoton kautta perityistä maksuista oli terveydenhuollon asiakasmaksuja, suurin osa maksuista jää siis jokatapauksessa perimättä. Kolmas vasemmistoliiton tärkeä tavoite on vammaisten elinikäisten palvelujen kilpailuttamisen lopettaminen. Tähän vaikuttavat hankinta laki sekä nyt vireillä oleva ”ei myytävänä” kansalaisaloite. Laki ei edellytä vammaisten palvelujen kilpailuttamista, joten kunnilla on asiassa suuri harkinta valta. Kunta voi esimerkiksi päättää tuottaa palvelut itse. Tätä vammaisten palvelujen kilpailuttamista koskevaa tavoitetta on ajettava määrätietoisesti riippumatta siitä miten sotelle käy.
Andersson listaa vielä vasemmistoliiton sivistyspoliittisia tavoitteita. Varhaiskasvatuksen ajankohtaisia teemoja ovat subjektiivinen päivähoito-oikeus, varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen suhdeluku 1/7 (alle 3 vuotiaiden ryhmissä), asiakasmaksuton varhaiskasvatus, varhaiskasvatus lähipalveluna ja voitontavoittelun estäminen varhaiskasvatuksesta. Pääkaupunkiseudulla ja muissa isoissa kaupungeissa on yksityistetty varhaiskasvatuspalveluita, ei palveluvalikoiman lisäämiseksi vaan kyse on ollut puhtaasta voiton tavaoittelusta. Tasa-arvoinen perusopetus on täkeää, sillä alueelliset, sukupuolten väliset ja sosioekonosmisten ryhmien väliset erot oppimistuloksissa on saatava tasoittumaan. Yksi keino tähän on positiivinen diskriminaatio, mistä etenkin maahanmuuttaja taustaisten oppilaiden on havaittu hyötyneen. Niin sanotun kolmiportaisen tuen toteutus ja sen toteutumisen seuranta omassa kunnassa on tärkeää. Painotettujen erikoisluokkien määrä ja lähikouluperiaatteen merkitys on suuri ja näitä tulee edistää poliittisin keinoin kunnissa. Koulushoppailu tulee estää. Andersson kehoitti nostamaan näitä teemoja esiin kunnissa ja hyödyntämään vasemmistoliiton laatimia valtuustoaloitepohjia omassa kuntatyöskentelyssä.
Anderssonin puheenvuoron jälkeen siirryttiin työskentelemään keskusteluryhmissä eri aiheiden parissa. Riina Heinonen osallistui sivistyspoliittiseen työryhmään, Lauri ja Anneli Tiainen työllisyyttä ja kotoutumista käsitelleeseen työryhmään ja Maarit Koivisto sosiaali- ja terveyspoliittiseen työryhmään. Ryhmätyöskentelyn jälkeen oli aika siirtyä iltajuhlaan hotelli Vantaaseen, missä nautittiin illallinen ja verkostoiduttiin ympäri Suomea tulleiden kuntavaikuttajien kanssa vapaamuotoisen illanvieton merkeissä.
Kuntaparlamentti jatkui sunnuntaina Helsingin vasemmiston varapuheenjohtaja Ilpo Haajan avaussanoilla. Tämän jälkeen käytiin läpi edellisen päivän ryhmämietintöjen tulokset. Minkä jälkeen ääneen pääsi toimittaja Johanna Korhonen aiheenaan kuntapoliitikkoihin kohdistuva vihapuhe. Aihe oli Korhoselle henkilökohtainen ja tärkeä, sillä hän tiesi kotikaupungistaan Vantaalta tapauksen, jossa eräs nainen ei uskaltanut lähteä kuntavaaliehdokkaaksi vihapuheen pelossa. Tämä on esimerkki siitä, että yhteiskunnan retuperällä oleva keskustelukulttuuri haittaa jo demokratian toteutumista. Miten on mahdollista, että sinänsä järkevät ihmiset saavat viestintänsä niin solmuun? Esimerkiksi tyypillisessä tv-keskustelussa kaksi ihmistä puhuu jatkuvasti toistensa ohi ja päälle ja huutavat, toimittaja kimpoilee siinä välissä ja lopulta toteaa, että olipa hyvää keskustelua.
Mikä ”niitä” riivaa? Joka asiassa on olemassa ”me” ja ”ne” ja me ollaan aina fiksuja ja ne on aina ääliöitä. Tämä jonkin verran heikentää fiksun dialogin syntymismahdollisuuksia. Frustraation ilmentymänä ihminen helposti toteaa vain, että toiset ovat käsittämättömiä idiootteja. Tämä ainoastaan kärjistää ja syventää ristiriitoja. George Lakoff on amerikkalainen kognitiivisen lingvistiikan tutkija, joka on pohtinut kysymystä miten on mahdollista,että amerikassa elää samassa maassa kaksi niin erilaista kansaa? Lähes asiassa kuin asiassa kansa on jakautunut kahtia ja tuntuu, ettei kyse edes ole enää yhdestä kansasta. Lakoffin mukaan yhteiskunnassa on olemassa sääntöihmisiä ja hoivaihmisiä. Sääntöihmiset korostavat sellaisia asioita kuin säännöt, normit, kuri, järjestys, totteleminen ja tottelemisen kautta tuleva menestys ja hyvä. Hoivaihmisten ajatuksissa korostuvat empatia, joustavuus, tilanteen mukainen toiminta, hoiva, auttaminen, tukeminen tarvittaessa, jos jokin sääntö aiheuttaa riesaa siitä tulee voida poiketa. Toinen Lakoffin jaottelu on jako lasiaivoihin ja muovaliuvaha-aivoihin. Lasiaivojen ajattelu on sinänsä kirkasta ja ennustettavaa mutta lasia ei voi muovata ja vääntää uuteen asentoon. Lasi aivo ei halua ottaa riskiä, että hänen ajttelunsa menee rikki vaan haluaa, että koska aina on ollut näin niin näin täytyy jatkossakin olla. Muovailuvaha-aivo taas ottaa uutta tietoa vastaan ja muovaa ajatteluaan uusiksi uuden tiedon perusteella. Lasiaivo/muovailuvaha-aivo tai sääntöihmiset/hoivaihmiset eivät ole mitään puoluepoliittisia jakoja. Itseasiassa jokaisessa ihmisessä on molempaa tyyppiä, mutta yleensä toinen on vallitseva.
Ihmisellä on tarve hakeutua joukkioon, jossa toiset ovat monista asioista samaa mieltä. Ihminen haluaa kuulua joukkoon ja tietää mikä on hänen asemansa joukossa. Ihmiset ovat alttiita myös sen tyyppiselle ryhmäytymiselle, missä asioita ei ajatella itse vaan hyväksytään ryhmän mielipide. Tähän perustuu myös poliittinen puoluetoiminta, sillä kukaan ei pysty syvällisellä asiatasolla perehtymään jokaiseen asiaan. Vihapuhe lisääntyy koska on entistä suurempi joukko ihmisiä, jotka eivät pääse kuulumaan mihinkään joukkioon. Kuka vihaviestejä sitten lähettää ja miksi? Korhosen kokemuksen mukaan näitä ihmisiä yhdistää kokemus siitä, että heitä ei kuulla tai heiltä ei koskaan kysytä mitään. Nämä henkilöt kokevat, että heidän suhteellinen asemansa yhteiskunnassa on heikentynyt. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskehitys on useimmille ihmisille positiivinen asia. Osa ihmisistä kuitenkin kokee tasa-arvokehityksen heikentävän heidän omaa suhteellista asemaansa yhteiskunnassa. Näitä ihmisiä voi siis ymmärtää, mutta heitä ei pidä rajattomasti sietää.
Kaikilla aikuisilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä sopivan käytöksen rajoista. Kuitenkin suuriosa heistä on erittäin auktoriteettiuskoisia. Tämän vuoksi korkeassa asemassa olevien henkilöiden (kuten presidentti, urheilutähti, jne.) tulisi enemmän hyödyntää sitä auktoriteetti asemaa, joka heillä on näihin ihmisiin, käytöksen normien opettamiseksi. Myös kuntapoliitikkojen tulee sitkeästi jaksaa aikuiskasvattaa näitä henkilöitä, sillä jos viesteihin suhtautuu välinpitämättömästi vihakirjoittaja vain koventaa panoksia. Pahaa tekoa edeltää aina paha puhe. Yksikään kansanmurha ei ole alkanut yhtenä aamuna siten että naapurit ovat vain ennalta-arvaamatta alkaneet tappaa toisiaan vaan tätä on aina edeltänyt paha puhe. Pahaan puheeseen pitää siksi aina puuttua. Yhtenä keinona on kysyä, mikä on henkilön oma ongelma. valkoiset heteromiehet tai naiset eivät ole mitään yhteneviä joukkioita vaan yksilön typerä käytös on aina yksilön typerää käytöstä eikä esimerkiksi koko hänen edustamansa sukupuolen vastuu. Vihapuheen levittäjät vetoavat usein sanan vapauteen, käyttäen sitä keppihevosenaan. Sanan vapaus tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että jokainen voi kenenkään ennalta estämättä vastaanottaa ja ilmaista viestejä. Sanan vapaus tarkoittaa, että jokainen voi levittää mitä tahansa ajatuksia, mutta ei poista jälkikäteisvastuuta.
Seurvaana vuorossa oli kansanedustaja Hanna Sarkkinen, joka puheessaan korosti, että hallituksen sote-esitysten kritisointi ei ole itseisarvo sinänsä oppositiopuolueelle vaan hallituksen sote- ja maakuntauudistus on menossa niin pahasti metsään, että se tulee vaarantamaan kansalaisten palvelut ja demokratian. Vasemmistoliitolla on 5 teesiä sote-uudistuksesta, jotka Sarkkinen esitteli.
1. Maakuntauudistus tarvitaan, jotta saadaaan soteuudistus, soteuudistus tarvitaan, jotta saadaan turvattua tasa-arvoiset hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tavoitteena on kaventaa sosioekonomisia ja alueellisia terveyseroja sekä lisätä integraatiota sosiaali ja terveys toimen välillä ja perus- ja erikoistason sairaanhoidon välillä. Tämän hetkinen aluehallinnon rakenne on monimutkainen, maakuntauudistus mahdollistaa tämän hallinnon yksinkertaistamisen ja demokratian lisäämisen.
2. SOTE on ensisijainen. Uudsitus on liian suuri toteutettavaski kerralla. Se tulee toteuttaa osissa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on ensisijainen koska sen tilanne on kiireellisin ja kriittisin. Maakunta hallinto aiotaan pakottaa tilaaja tuottaja malliin, vaikka siitä on useista suomen kunnista erittäin huonoja kokemuksia sote palvelujen osalta. Tilaaja tuottaja malli lisää byrokratiaa ja kustannuksia. Integraatio tulee pitämään sisällään tietojärjestelmien integraation, perusterveydenhuollon vahvistamisen ja terveystasa-arvon lisäämisen.
3. Maakunnille pitää antaa todellinen itsehallinto. Hallitus ei todellisuudessa ole antamassa maakunnille itsehallintoa, kyseessä on vallan siirto kunnilta valtiolle ja yksityisille toimijoille. Maakunnille on annettava verotusoikeus ja sitä myötä lainanotto kyky. Maakunnalla tulee olla oma rahoitus ja lainanottomahdollisuus, koska jos budjetti on loppuvuodesta loppu eikä valtio anna lisää joudutaan leikkaamaan palveuista. Maakunnan tulee saada päättää millainen on sen hallintomalli. Maakunnan on saatava päättää paljonko palveluita ostetaan ja paljonko tuotetaan itse (jos tämä määrätään valtion taholta se ei ole itsehallintoa!). Itsehallinnon määritelmään kuuluu myös se, että se saa itse määritellä tehtäväkenttänsä. Nyt maakunnille on tulossa valtiolta fiksoitu lista asioista mitkä kuuluvat maakunnalle eikä se saa ottaa hoidettavakseen muita asioita vaikka esimerkiksi kunnat haluaisivat joitain muitakin toimintoja maakunnalle siirtää. Hallituksen puhe maakunnallisesta itsehallinosta on sumutusta!
4. Työllisyyden hoito kuuluu kunnille. Vastuu työllistämisen hoidosta on oltava yhdellä taholla (nyt te-keskus ja kunnat) tämä on parempi sekä asiakkaan että tehokkuuden näkökulmasta. Kokonaisvastuu työllisyyden hoidosta on annettava kunnille koska kunnilla on muutenkin vastuu alueen elinvoimasta. Kunnalla on suurempi intressi asukkaidensa työllistämiseen kuin maakunnalla, olosuhteiden tuntemus, kyky lähipalveluun ja edellytykset yksilölliseen palveluun. Maakunnan voimavarat tulevat menemään soteen eikä taloudellista liikkumavaraa ole, joten miten käy työllisyys palveluiden? Budjetin ollessa loppu ensin säästetään sieltä mistä helpoiten voidaan eli työllisyyden hoidosta. Maakunnassa työllisyyden hoitoon pakotetaan myös tilaaja tuottaja malli ja ”valinnanvapaus”. Jos kunta ei halua/kykene tuottamaan työllisyyden hoitoa itse voisi kyseeseen tulla vastuun antaminen naapurikunnalle, kuntayhtymälle tai maakunnalle. Tässä voisi olla liikkumavaraa kunnalla/maakunnalla. Vallan ja vastuun on kuljettava käsi kädessä eivätkä ”työttömyyssakot” voi jäädä kunnille, jos niillä ei ole vastuuta ja mahdollisuutta vaikuttaa työllisyyteen.
5. Maakuntavaaleja on lykättävä. Hallitus aikoo pitää maakuntavaalit lokakuussa 2018. Aikataulu on epärealistinen ja epädemokraattinen, sillä keskeisiä lakiesityksiä ei ole vielä edes annettu eduskunnalle. Kansainvälisten suositusten mukaan lait pitäisi olla hyväksyttynä vuosi ennen vaaleja tai aivan viimeistään 6kk ennen vaaleja, mikä tässä tapauksessa ei tule olemaan mahdollista. Erilliset maakuntavaalit tuskin saavat äänestäjiä liikkeelle ja äänestysinto voi jäädä vaimeaksi. Puolueilla ei myöskään ole resursseja käydä erillisiä maakuntavaaleja, kun erillistä puoluerahoitusta ei ole annettu ja tämä suosii isoja, varakkaita puolueita. Maakuntavaalit tulisi lykätä pidettäväksi eduskuntavaalien 2019 yhteydessä. Tehtävien siirtoja maakunnille voidaan lykätä vastaavasti. Keinotekoinen kiire asioiden valmisteluun on hallituksen tarkoituksella tuottama.
Parlamentin viimeisenä puhujana kuultiin vasemmistoliiton europarlamentaarikkoa ja presidenttiehdokasta Merja Kyllöstä, joka puhui upeasti rauhan työn merkityksessä politiikassa niin globaalisti ja kuin paikallistasolla. Hyvät toverit, koko maailma on sekaisin, totesi Kyllönen. Elämäämme aikaa voisi kutsua kylmäksi rauhaksi. EU edistää ajatusta, että EUsta tulee rauhan unionin sijasta sotilasunioni. Haluttomuus rakentaa ja haluttomuus keskustella vievät ihmiskuntaa suuntaan, jonka pitäisi olla jo nähty tie. Eriarvoistumiskehitys vahvistuu kaikkialla. Ilmasto, vesi, nälkä, epidemiat ja jatkuvalla syötöllä muuttuva järjestelmä syövät yhteiskunnallista vakauttamme globaalisti. Tähän eriarvoistumiskehitykseen tarjotaan lääkkeeksi puolustusunionin perustamista. Jatkuvasta vastakkainasettelun luomisesta synnytetään maailman sotia. Jopa Suomi, historiassaan rauhanneuvottelija, on menossa samalle tielle. On tehty isäntämaapäätöksiä EUssa, joita ei ole hyväksytetty eduskunnassa ja joita ei ole asetettu kansalaisille julkisesti arvioitavaksi. Nuorista miehistä on muodostunut eurooppalaisen elämän suurin uhka. Miehistä jotka eivät koe olevansa yhteiskunnan jäseniä, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään perheeseen, mihinkään maahan. Nämä miehet ja naiset, jotka eivät osaa edes peruskoulusta päästyään lukea niin hyvin, että voisivat hakeutua työelämään, että voisivat osallistua. Suurimmat uhat, joita vastaan meidän on noustava ovat kansainvälinen ahneus, eriarvoisuuden kasvu ja ilmaston muutos. Meidän vasemmistossa pitää olla silmät, korvat ja suu joka rohkenee puhua, etenkin sitten kun kukaan muu ei enää uskalla. Media on jättänyt tehtävänsä tiedonvälittäjänä ja juoksee kalman, kiiman ja kateuden tiellä klikkauksien perästä. Vaikka rauhan tie ei ole esteetön ja helppo, tulee meidän riuhtoa sitkeästi saadaksemme ovet auki. Kyllösen puheenvuoro nivoi hienosti kokoon sen mistä vasemmistolaisuudessa on kyse ja lähetti kotimatkalle innostuneen joukon kuntavaikuttajia, joista jokainen sai varmasti uutta tietoa ja ideoita jokapäiväisen työn jatkamiseen kunnissa. Paluumatkalla Loimaalle valtuutettu Tiainen kiteytti koko matkan merkityksen hienosti: Kyllä oli hyvä reissu, meikäläisiä huippuja pääsee näkemään niin harvoin ja nyt näin monta kerralla!
Maarit Koivisto
Kirjoitus on julkaistu 30.10. Maarit Koiviston henkilökohtaisessa
blogissa.