Vaikka olenkin aika tai hyvinkin huono lausuja ja puhuja yleensäkin , luen teille suomeksi ruotsalaisen piispan Hagvin Spegelin virren, joka on ollut varsin tunnettu köyhälistön virtenä 100 vuotta sitten.
Tässä pari ensimmäistä säkeistöä:
Valittaa täytyy totta
ja surra suuresti,
kun vääryys vallan ottaa
ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
jo kaikki maailma,
kun oikeutta Herran,
ei kenkään julista.
Nyt petos vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe valheen päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei köyhän kurjan ääntä
viattomuudessaan kuunnella,
rikas vääntää
lait myöten tahtoaan.
Virren suomentaja on vähän yllätys eli yksi 1800-luvun tärkeimmistä kulttuuripersoonallisuuksistamme: Elias Lönnrot. Vuoden 1938 virsikirjassa tekstiä oli muutettu vielä vähän kantaaottavammaksi, eipä siis ole ihme, että Suomen papisto koko virren poisti nykyveisuusta 1980-luvulla, sillä ”kenen lauluja laulat, sen leipää syöt”.
Mutta, mikä oli Suomessa tilanne 100-vuotta sitten, kun em. virttä ahkerasti jouduttiin veisaamaan? Punaiset ”kapinalliset” olivat saaneet luun kurkkuun ja vankileireillä oli 80.000 vähäväkistä odottelemassa mitä tuleman pitää. Ja tulihan sitä: täysin summittaisia teloituksia, tarkoituksellista nälkäkuolemaan ajamista, henkilökohtaisia kostoja eri mieltä olleille täysin viattomille ihmisille. Tuli kuningasseikkailua, laittomiin teloituksiin osallistuneille totaalinen armahdus, Saksan keisarikunnan vasallina oleminen I maailmansodan päättymiseen 11.11.1918 saakka. Vasta silloinhan Suomesta tuli itsenäinen valtio. Se kannattaa muistaa ja pikkaisen juhliakin todellisena itsenäisyyspäivänämme.
Onneksi valkoinen kenraalimme ei saanut länsivaltoja mukaan valloittamaan Venäjää Suomen kautta bolsevikeilta. Jotkut jossittelijat kauhistelevat miten kurjaa meillä olisi tänä päivänä, jos punaiset olisivat sisällissodan voittaneet, yhtälaisesti voimme jossitella miten eläisimme sorrettuna vähemmistönä Venäjän keisarikunnan periferiassa, jos kenraali olisi saanut tahtonsa toteutettua.
Tottakai pahuutta riitti aivan liikaa punaistenkin puolella, mutta valtiovallan suojeluksessa tehty puhdistus, jolta eivät säästyneet naiset ja lapsetkaan oli kauhistuttavuudessaan jotain ainutkertaista, josta voittajatkin olivat jälkeenpäin niin häpeissään, että eivät pystyneet totuutta asiasta kertomaan, vaan vääristelivät historiaa omat kauhutekonsa peittääkseen.
Voi voitettuja, mutta myös voi voittajia!
Onneksi 40 vuotta vuoden 1918 tapahtumien jälkeen saimme kaunokirjallisessa muodossa hyvin todenmukaisen kuvauksen erään Pentinkulman kylän sen ajan elämästä, joka niin monipuolisesti ja vastaansanomatttomasti käsitteli sisällissotaa, että historiaa tieteeellisestikin tutkivat sen hyväksyivät, tosin monet tietysti pitkin hampain. Voimme tänä päivänä olla kiitollisia siitä, että 100 vuoden takaisia tapahtumia voidaan kiihkottomasti tutkia ja julkaista uutta tietoa, jota aikaisemmin ei ole ollut mahdollisuus esittää.
Toivottavasti myös Suomen koululaitos tämän kipupisteemme riittävän laajasti ja objektiivisesti nuorisollemme esittää. Minun ikäluokkanihan ei saanut mitään puolueetonta kunnon tietoa tapahtumista, kun kansakoulun alaluokiltakiin jäi käsitys, että me olimme voittajia II maailmansodassa!.
Joka ei tunne historiaa, ei osaa tehdä nykyhetkessä oikeita päätöksiä, eikä ymmärtää tulevaisuuden vaatimuksia.
Tänään on koko maailmassa, savijalkaisen naapurijättiläisemme luhistumisen jälkeen, menossa järkyttävä yhteiskunnallinen taantuminen, joka tekee ihmiskunnan positiivisen tulevaisuuden varsin kyseenalaiseksi. ”Mulle tässä kaikki heti” ja aivot narikkaan on vallitseva olotila, ikävä kyllä myös Suomessa. Kuvittelemme, että meillä on nykyään suurempi vapaus kuin ennen, niinpä, on todella vapaus edelleen tyhmistyä,. Veljeys, tasa-arvoisuus ja solidaarisuus on lähes tuhottu, vaikka kansalaisia mielistelevä hallintoeliitti korulauseita ja muuta poliittista pellepuhetta meille tarjoaakin. Kaiken taustalla taloudellista eli todellista valtaapitävät demokratian halveksijat piileksivät huvijahdeillaan ja yksityisarmeijoiden turvaamissa palatseissaan. Ja ns. valheuutiset saavat ihmiset uskomaan typeryyksiä.
No, näiden sadan vuoden takaisten asioiden muistelu sai minut vähän turhan pessimistiseksi, sillä onhan meillä tapahtunut todella paljon hyvääkin yhteiskunnassamme, pohjoismainen hyvinvointivaltio on vielä voimissaan, tosin sitä pitää koko ajan aktiivisesti puolustaa ja kehittää paremmaksi.
Loppukevennykseksi kirjallinen lainaus: Jaroslav Hasekin Kunnon sotamies Shejkissä on aforismi, jota usein tulee mieleeni, kun joku oikein itsekehuisesti omaa erinomaisuuttaan julkituo: ”Ihminen luulee olevansa jättiläinen, mutta onkin sontakikkare”. Tämän kun itsekukin muistamme, voimme katsoa luottavaisesti Suomen ja ihmiskunnan tulevaisuuteen.
Kunnioittakaamme vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistoa minuutin hiljaisuudella.
Hannes Mikkola