Ammatillisen koulutuksen reformi on istuvan hallituksen ”ei niin putkeen” mennyt kärkihanke. Hankkeen alkuperäiset tavoitteet olivat ylevät: ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä. Kuitenkin reformi on käytännössä tarkoittanut satojen miljoonien eurojen leikkauksia koulutusrahoihin, minkä vuoksi opetusresurssit on karsittu minimiin sekä kouluilla että työpaikoilla, mutta samaan aikaan koulujen sisäänottomäärät ovat nousseet.
Työelämän viesti reformin onnistumisesta on selvä. Ammattikoulusta valmistuvat eivät välttämättä osaa edes ammattinsa perusteita. Työpaikoilla ei ole aikaa eikä resursseja työn ohessa opettaa nuorille opiskelijoille heidän tulevan ammattinsa perusteita vaan sen pitäisi olla yksiselitteisesti oppilaitoksen tehtävä. Työssä oppimisjaksojen tarkoituksena on tutustuttaa opiskelija käytännön työhön, missä hän voi täydentää teoriassa oppimiaan tietoja ja taitoja. Lean-ajattelu on vallannut työpaikat eikä opiskelijan ohjaukseen käytetty työaika tuota mitään firmalle, työn tuottavuuden maksimointia tavoittelevien firmojen ei toisin sanottuna edes kannata ottaa opiskelijoita ohjattavakseen. Lisäksi työpaikoilla törmätään tilanteisiin, joissa vastavalmistuneen nuoren rekrytoinut yritys saa huomata, että työntekijä ei välttämättä hallitse mitään alan perustyömenetelmistä tai edes työvälineistä. Voi kestää jopa vuosia ennen kuin työntekijän taidot saadaan sille tasolle, että hänet voi laittaa tekemään ensimmäistäkään oikeaa asiakastyötä, josta firmalle maksetaan. Tälläinen tilanne on sietämättömän kiusallinen paitsi työnantajan myös nuoren työntekijän kannalta. Työpaikalla valmistumisen jälkeen tapahtuvan koulutuksen tulisi voida keskittyä yksinomaan kyseisen yrityksen tuotannon erityispiirteiden, järjestelmien ja työmenetelmien opetteluun ei ammatin perusasioihin. Reformin myötä ammatillisen koulutuksen arvostus on vähentynyt ja nuorten työntekijöiden työllisyystilanne entisestään heikentynyt. Lisäksi terveydenhuoltoalalla nähdään kuinka puutteet opetuksessa vaarantavat potilasturvallisuutta. Vastavalmistunut lähihoitaja on täysin pätevä työskentelemään itsenäisesti hoitotyössä esimerkiksi kotihoidossa, kuitenkin näissä tehtävissä hänen pitäisi lyhyen perehdytyksen jälkeen olla valmis toteuttamaan asiakkaiden tarvitsemia hoitotoimenpiteitä oikeaoppisesti sekä tarkkailemaan asiakkaiden tilaa ja raportoida voinnin muutoksista tarvittaessa lääkärille tai hälyttää lisäapua.
Huolestunutta viestiä kantautuu myös ammattiin opiskelevien nuorten vanhempien taholta. Huolta herättää erityisesti se miten nuori, jolla ei välttämättä vielä ole aikuismaista kykyä ottaa vastuuta omasta oppimisestaan, pystyy vastaamaan itsenäiselle opiskelulle asetettuihin tavoitteisiin? Jos varsinaiset koulupäivät kestävät parhaimmillaan 4 tuntia ja sen jälkeen tullaan kotiin itsenäisesti opiskelemaan pelikonsolin ääreen. Teoriaopetukseen tällainen neljän tunnin sessio päivässä voi olla varmasti ihan riittävä, mutta miten käytännön kädentaitoja, kuten hiusten leikkuuta, hitsausta tai sähkökytkentöjen tekemistä opetellaan itsenäisesti kotona? Osa ammattikoululaisnuorista on toki osaavia ja kypsiä ja pystyvät hyödyntämään oppimateriaaleja myös itsenäisesti kuten on tarkoitettu. Kuitenkaan kaikki nuoret eivät ole tässä suhteessa samalla viivalla joko neurobiologisesta kehitysvaiheestaan tai kotiympäristön tuen puutteesta johtuen. Osalla ammattikoulua käyvistä nuorista ei ole edes perus elämän hallintaan tarvittavia taitoja ja mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä sosiaalisten suhteiden haasteet johtavat pattitilanteeseen, jossa itsenäinen opiskelu, saatika työnteko alalla kuin alalla tuntuu liian kaukaiselta tavoitteelta. Yhä useammalla nuorella on takana peruskoulu vahvasti tuetussa erityisopetuksessa eikä tuetun opetuksen tarve pääty ammatilliseen koulutukseen siirtymiseen. Tämän huolen ovat ilmaisseet myös ammattiliset opettajat, mm. YLEn kyselyssä.Tiedetään myös, että pelkän peruskoulun varaan jääminen on nuorelle merkittävä syrjäytymisriski ja esimerkiksi SAK:n teettämän selvityksen mukaan pelkän peruskoulun varassa olevista työllisiä on vain 43%, työurat jäävät lyhyiksi ja palkkakehitys polkee paikoillaan.
Edellä esitetyn persuteella näyttää selvältä, että suomalainen toisenasteen ammatillinen koulutus tarvitsee ennen muuta kunnian palautuksen. Rahoitus on palautettava riittävälle tasolle, mutta samaan aikaan on huolehdittava siitä, että raha todella ohjautuu koulutuksen laadun parantamiseen. Opiskelu pitäisi myös saada aidosti opiskelijalähtöiseksi, jotta ne opiskelijat, joilla on paremmat valmiudet opiskella itsenäisesti saisivat mahdollisuuden suorittaa opintoja esimerkiksi nopeututettussa aikataulussa, mutta toisaalta riittävää, läsnäolevan ja pätevän opettajan antamaa tukea pitäisi olla aina tarjolla. Suomen ammattiin opiskelevien liitto onkin nostanut kannanotossaan etusijalle opiskelijoiden kuulemisen uudistusten suunnittelussa ja toteutuksessa. Jokainen esiinnoussut ammatillisen koulutuksen ongelma koskettaa erityisesti niitä opiskelijoita, jotka ovat tällä hetkellä opiskelemassa ammattiaan tässä järjestelmässä. Opiskelijoille ja vastavalmistuneille nuorille edellä mainitut kritiikit ovat kuin märkä rätti kasvoille. Kuinka voin luottaa omaan osaamiseeni ja tuntea ammattiylpeyttä jos kunnollisen ammattitaidon hankkiminen koulutusjärjestelmässämme näyttää liki mahdottomalta? Ammatillisen koulutuksen reformi tarvitsee laajoja korjausliikkeitä heti tulevan hallituskauden aluksi. Olemme tämän velkaa nuorille ammattikoululaisillemme.
Lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-9902348
Jokaisella ammatillisen koulutuksen opiskelijalla on oikeus tulla kuulluksi