Varsinais-Suome hyvinvointialueella Varhalla on lähes 24 000 työntekijää. Varhan yksi strategisista painopisteistä on olla ”ammattilaisten arvostama”. Strategiassaan Varha lupaa mm. olla ammattilaisille kannustava työpaikka, jossa on ilo työskennellä ja ammattiryhmien välinen yhteistyö ja luottamuksen ilmapiiri ovat voimavarana. Varha lupaa panostaa laadukkaaseen johtamiseen, missä valta ja vastuu ovat lähellä toimintaa; johtamisjärjestelmä mahdollistaa tehokkaan, tietoon perustuvan päätöksenteon ja henkilöstö osallistuu toiminnan suunnitteluun laajasti. Kuulostaa hienolta.
Strategiaan peilaten Varhan juuri päättyneiden YT-neuvottelujen tulos oli pettymys. Neuvottelut päättyivät erimielisinä. Neuvottelujen alla oli annettu evästyksenä poliitikkojen suunnalta, että hallintoa ja organisaatiota pitää keventää. Silti kävi niin, että suorittavaa työtä tekevien osuus irtisanottavista oli odotettua suurempi. Suurin virhe neuvotteluissa oli, että johtamisjärjestelmää ei tarkastettu osana kokonaisuutta, vaikka henkilöstöjärjestöt nostivat asian esiin.
YT-neuvottelujen seurauksena Varha irtisanoo enintään 86 työntekijää konserni- ja järjestämispalveluissa, joista osalle voidaan tarjota muuta työtä Varhan sisällä. Muutokset koskevat tietysti myös jäljelle jääviä, koska todennäköisesti heidän työtehtävänsä lisääntyvät ja muuttuvat. Neuvottelujen seurauksiin kuuluvat myös työhyvinvoinnin heikkeneminen ja luottamuksen puute työnantajaan. Vaikutukset ulottuvat välillisesti myös asiakkaisiin. Neuvottelutulos pitää sisällään säästötoimia, joilla on rapauttavia vaikutuksia palvelutuotantoon. Aidolle ja henkilöstöä osallistavalle kehittämistyölle ei näytä jäävän sijaa. Varhan lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen on riskissä vaarantua. YT-neuvottelujen taustalla on erittäin vaikea taloustilanne ja valtion taholta Varhalle määrätty 272 miljoonan euron säästötavoite.
On luonnollista, ettei valtava, 30 eri organisaatiota yhdeksi hyvinvointialueeksi yhdistävä uudistus voi tapahtua kaikilta osin kivutta ja virhearviointeja tehdään. Kuitenkin täyttääkseen strategiansa mukaiset lupaukset ammattilaisten arvostamasta työnantajasta on johtamisen, neuvottelukulttuurin ja päätöksen teon muututtava. Henkilöstön on voitava osallistua itseään ja työtään koskevaan päätöksen tekoon ja uudistamiseen. Työhyvinvointiin on taloustilanteesta riippumatta panostettava. Koko sote-uudistuksen onnistuminen riippuu siitä, kuinka hyvin Varha onnistuu pitämään työntekijät mukana uudistuksessa.
Tämä aluevaltuutetun kolumni on julkaistu myös Loimaan Lehdessä 20.2.2024