Luonto vastaan ihminen

Ihminen on luomakunnan kruunu tavataan sanoa,onko? Nyt kävi niin, että luonto haastoi meidät 7 miljardia kehittyneintä (?) eläintä vakavaan mittelöön siitä, kuka tai mikä se todellinen valtias maapallollamme onkaan.

Luonto ei tee täsmäiskuja joistain kallioluolapoteroista, vaan ampuu hehtaaripyssyllä vaatimuksensa kaikkialle maailmaan ja me ihmiset avustamme siinä tahtomattamamme ja ahneuksissamme aktiivisesti.
Vaikka maailma on tänä päivänä varsin globaali eli kaikki vaikuttaa kaikkeen, emme osaa, halua tai meillä ei ole riittävää solidaarisuutta nähdä tai ymmärtää, kuinka äärimmäisen hurjan puolustuksellisen taistelun on luonto ottanut käyttöön pelastaakseen maapallon isommalta tuholta.

Luonto on levittänyt viruksensa varoituksena kaikkialle, jotta sen yksi osanen, ihminen, ymmärtäisi asemansa tässä kokonaisuudessa, eli vielä kerran: kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Maailmassamme on noin parisensataa ihmisten itsenäistä (no-jaa!) yhteenliittymää, jotka yrittävät kukin omilla keinoillaan saada luontoa aisoihin; vielä ei näytä olevan ymmärrystä todellisen globaalisen yhteistyön tärkeydestä, taloutta pitää ensisijaisesti vaalia; täysin naurettavaa, yhteiskuntien tulee taata kansalaisilleen ruoka, juoma, asunto, yhteiskuntarauha jne. Sen jälkeen voi miettiä miten tästä eteenpäin taloudessa? Kukin kansakunta näyttää ”painavan rahaa” kiihtyvällä vauhdilla, toivottavasti emme anna erään pikkupojan sanoa julkisesti ”keisarillahan ei ole vaatteita”.

On tosi masentavaa kuulla, miten tässäkin tilanteessa haaskalinnut ja vastaavat taas kerran ovat lähteneet liikkeelle ja ihmisyydestä piittaamatta jakavat varallisuuksia uusiksi. Sinänsä tietysti olisi hyvä, jos rikkauksia tasattaisiin, mutta kun ne siirtyvät vain roistoilta ryöväreille, ei tämäkään superkriisi auta järjellistämään ihmisluonnetta; ehkä siksi…, no ei sentään sanota vaihtoehtoa julki, uskotaan, että on toivoa aivojemme älynystyröissä vielä vähän luuraa vapauden, veljeyden, tasa-arvoisuuden, solidaarisuuden ja muiden hienojen ihmisen saavutusten ylläpitämiseksi myös tulevaisuudessa.

Jottei tulee väärää käsitystä, olen henkilönä erittäin tyytyväinen siihen, miten Suomessa tätä COV-19 asiaa on hoidettu. Jo nyt on jälkviisautta Suomi pullollaan; on erittäin hyvä, että viranomaisemme hoitavat tilannetta pragmaattisesti ja kulloinkin parhainta tietoa hyväksi käyttäen.

Noitaroviot eivät koskaan ole auttaneet parantamaan kansalaisten elämää.