Ihmisoikeuksien toteutuminen uskonnonvapauden ja syrjimättömyyden osalta varmistetaan parhaiten tarkoituksenmukaisella opetuksella. Millä turvataan Suomen perustuslain 11§ 2 momentin mukainen oikeus uskonnon ja omantunnon vapauteen? Tämä tarkoittaa oikeutta kuulua tai olla kuulumatta uskonnollisiin yhteisöihin. Vaikka huoltajilla on nykylain mukaan edelleen oikeus päättää lapsen kirkkoon kuulumisesta, johon kuuluu uskonnonopetus, oikeus ei pakota vastoin omaa vakautta osallistumaan uskonnonharjoittamiseen. Oikeusasiamies on esimerkiksi 4812/4/09 ja 3634/4/10 kanteluihin vastatessaan päätynyt ratkaisuihin, jossa kirkkoon kuuluvaa oppilasta ei olisi saanut pakottaa vastoin hänen omaa tahtoaan joulukirkkoon tai toisessa tapauksessa rukoilemaan ruokailun yhteydessä. Melko rienaava on ajatus, etteikö Loimaan kouluissa nyt opetettaisi ”selkeitä arvoja, lapsuutta ja nuoruutta ei suojeltaisi tai varmistettaisi kasvurauha erilaisilta aatevirtauksilta”, kuten Loimaan lehdestä 29.2.2025 kristillistä koulua seudulle tavoittelevat kuvaavat konseptiaan. Tällaisten suunnitelmien sijaan tulisikin pohtia miten ennaltaehkäistään lasten ja nuorten eriarvoistumista. Laadukkaan kasvatuksen tarkoitus onkin valmistaa lasta elämään tarvittaviin taitoihin, sekä ymmärtämään monimuotoisuutta.