Loimaanvasemmisto

Valtuustoaloite, Tukipiste digitaalisten palveluiden käyttöön

Peruspalveluiden saaminen kasvokkain tai puhelimitse on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Useissa arjen toiminnoissa on välttämätöntä käyttää digitaalisia palveluita ja laitteita. Digipalveluiden käyttö vaatii osaamista, laitteiden omistamista, toimintakykyä ja kielitaitoa, joiden puuttuminen aiheuttaa digitaalista syrjäytymistä, eikä yhdenvertaisuus yhteiskunnassamme toteudu. Suurin digitaalista syrjintää yhteiskunnassamme kokeva väestöryhmä ovat iäkkäät, jotka eivät digiasioinnin aikana enää selviä sellaisista arjen asioinneista, …

Valtuustoaloite, Tukipiste digitaalisten palveluiden käyttöönLue lisää »

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Kanta-Loimaan hautausmaa

Hyvät ystävät, arvoisat toverit Kertoisin teille jos voisin, että jokainen työtätekevä henkilö saa työstään työn vaatimuksista riippumatta sellaisen korvauksen joka hänelle kuuluu. Myöskin työnantajien yksipuolinen määräysvalta on poistunut työelämästä. Tärkeää olisi kertoa teille myös sodan loppumisesta ja rauhan saavuttamisesta maapallollamme. Nämä olisivat tärkeitä ja miellyttäviä sanomia, mutta valitettavasti näin en voi kertoa. Siitä huolimatta vietämme …

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Kanta-Loimaan hautausmaaLue lisää »

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Vanha Loimaan kirkko

Hyvät toverit! Hyvää huomenta ja hyvää suomalaisen työn päivää teille sekä kansainvälistä juhlapäivää! Työväenliikkeen perinteenä on ollut käydä Vappupäivän aamuvarhaisell avuonna 1918 kaatuneiden tovereiden muistomerkillä kunnioittaen heidän työtään ryhtyessään oikeuksiaan ajamaan sekä niitä puolustamaan! Tällä perinteikkäisellä muistomerkillä on hyvä pysähtyä perusasioihin. Erityisesti vappuna ay-liike vaatii, odottaa ja esittää tulevaisuuden ratkaisuja ja vaihtoehtoja paremman maapallon ja …

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Vanha Loimaan kirkkoLue lisää »

Ryhmäpuheenvuoro 12.12.2022, talousarvio

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut sekä kokouksen seuraajat. Aivan ensiksi haluan kiittää talousjohtaja Mäkelää ja muita virkamiehiä teknisesti hyvä laatuisesta ja selkeästä talousarviokirjasta. Hiukan tosin ihmettelemme miksi tilinpäätösennustesarakkeet on enimmäkseen jätetty tyhjiksi. Ymmärrämme tähän liittyvät epävarmuustekijät, mutta ennuste on ennuste ja se olisi ollut tärkeä lisätieto valtuutetuille tässä vaiheessa päätöksentekoa. Arvoisat valtuutetut, nyt käsittelyssämme on Loimaan …

Ryhmäpuheenvuoro 12.12.2022, talousarvioLue lisää »

Maarit Koivisto ehdolle eduskuntavaaleihin

Vasemmistoliiton Loimaan kunnallistoimikunta päätti tänään pidetyssä kokouksessa esittää Loimaan vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajaa ja Varsinais-Suomen aluevaltuuston varapuheenjohtajaa Maarit Koivistoa ehdokkaaksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Lopullisen päätöksen ehdokkuudesta tekee Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirikokous 30.10. Liedossa. 36 vuotias Koivisto työskentelee lääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja hänellä on aiemmastaan myös sairaanhoitajan koulutus. Koivisto on ollut aiemmin ehdolla eduskuntavaaleissa vuonna 2019 ja …

Maarit Koivisto ehdolle eduskuntavaaleihinLue lisää »

Valtuustoaloite, ajokortti työttömälle

Henkilöauton ajokortti on monessa ammatissa ehto työllistymiselle. Esimerkiksi kotihoidossa, ravintola- ja pitopalveluissa ja postissa voi työtehtäviin sisältyä autolla ajoa. Kuitenkin työttömälle työnahkijalle ajokorttiopintojen kustannukset voivat muodostua kohtuuttomiksi. Monet joutuvat rahoittamaan ajo-opintojaan esimerkiksi pikavipein. Me allekirjoittaneet esitämme, että Loimaan kaupunki osoittaa työllisyyspalveluiden käyttöön määrärahan (esimerkiksi 10 000 euroa), jonka avulla voidaan tukea työttömien työnhakijoiden ajo-opintoja, silloin …

Valtuustoaloite, ajokortti työttömälleLue lisää »

Valtuustoaloite: viljelypalsta-alueen perustaminen loimaalaisille

Kevät on kylvämisen ja kasvamisen aikaa. Kaikilla ei kuitenkaan ole maatilkkua, jolla kasvien kasvattamista voisi harrastaa. Nykyisin monille on tärkeää tietää käyttämiensä vihannesten ja juuresten alkuperä. Tänä vuonna pitkin kevättä on uutisoitu myös elintarvikkeiden hintojen kallistumisesta. Palstalla itse kasvatetusta ruoasta voisi olla monille todellinen apu rahanmenossa. Kukkivien kasvien kasvattaminen ja hoitaminen antaisi lisäksi pölyttäjähyönteisille ravintoa …

Valtuustoaloite: viljelypalsta-alueen perustaminen loimaalaisilleLue lisää »

Ryhmäpuheenvuoro 9.5.2022 Hyvinvointikertomuksen raportti

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kokouksen seuraajat. Ihan ensimmäiseksi ryhmämme haluaa kiinnittää huomiota siihen, miksi nyt valtuustolle, kaupungin ylintä päätäntävaltaa käyttävälle toimielimelle, esiteltävä hyvinvointikertomuksen raportti on edelleen merkitty keskeneräiseksi? Koska oikein saamme tiedoksemme lopullisen hyvinvointikertomuksen raportin? Asiakirjan keskeneräiseksi merkitseminen herättää kysymään mitä tietoja tästä raportista nyt puuttuu ja miksi ne on jätetty pois vielä …

Ryhmäpuheenvuoro 9.5.2022 Hyvinvointikertomuksen raporttiLue lisää »

Tervehdyspuhe, Työväentalon parketin avajaistanssit

Hyvää Iltapäivää Pidän katsauksen työväentalon monista kunnostuksista ja talkoista, joia riittää näin isossa kiinteistössä. Työväentalo on rakennettu vuonna 1905. Talo on muuttanut muotoaan matkan varrella 1940-luvulla olevasta kuvasta, joka on ravintolasalin peräseinällä. Kuvista näkee, että ulkoasua on muutettu. Talossa on ollut tulipalo kaksi kertaa. Ensimmäinen tulipalo oli inkeriläisten aikaan 1940-luvun alussa jolloin häädettiin ötököitä. Toinen …

Tervehdyspuhe, Työväentalon parketin avajaistanssitLue lisää »

Vappupuhe 2022

Hyvät ystävät, Hyvät toverit! Tervetuloa minunkin puolestani tänne Loimaan historiallisen työväentalon juhlasaliin ja sen uudelle parketille. Suuret kiitokset Loimaan vasemmistoliiton kunnallisjärjestölle tästä kunniasta päästä puhumaan tähän juhlaan. Tänään, hyvät toverit, meillä on todellakin useita syitä juhlaan.   Tämä on ensimmäinen Loimaan vasemmiston viettämä yhteinen vappujuhla kolmeen vuoteen. Mikä onkaan hienompi tapa juhlistaa tätä pandemiarajoitusten jälkeistä …

Vappupuhe 2022Lue lisää »