Vappu

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Kanta-Loimaan hautausmaa

Hyvät ystävät, arvoisat toverit Kertoisin teille jos voisin, että jokainen työtätekevä henkilö saa työstään työn vaatimuksista riippumatta sellaisen korvauksen joka hänelle kuuluu. Myöskin työnantajien yksipuolinen määräysvalta on poistunut työelämästä. Tärkeää olisi kertoa teille myös sodan loppumisesta ja rauhan saavuttamisesta maapallollamme. Nämä olisivat tärkeitä ja miellyttäviä sanomia, mutta valitettavasti näin en voi kertoa. Siitä huolimatta vietämme …

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Kanta-Loimaan hautausmaaLue lisää »

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Vanha Loimaan kirkko

Hyvät toverit! Hyvää huomenta ja hyvää suomalaisen työn päivää teille sekä kansainvälistä juhlapäivää! Työväenliikkeen perinteenä on ollut käydä Vappupäivän aamuvarhaisell avuonna 1918 kaatuneiden tovereiden muistomerkillä kunnioittaen heidän työtään ryhtyessään oikeuksiaan ajamaan sekä niitä puolustamaan! Tällä perinteikkäisellä muistomerkillä on hyvä pysähtyä perusasioihin. Erityisesti vappuna ay-liike vaatii, odottaa ja esittää tulevaisuuden ratkaisuja ja vaihtoehtoja paremman maapallon ja …

Puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, Vanha Loimaan kirkkoLue lisää »

Vappupuhe 2023

  Hyvät toverit, hyvät ystävät, siskot ja veljet. Tervetuloa viettämään pitkästä aikaa perinteistä vasemmistolaista vappujuhlaa Loimaan torille. Hyvät toverit, seisoessani edellisen kerran tällä lavalla puhumassa vappupuhetta oli vuosi 2019. Silloinkin eduskuntavaalit oli juuri käyty ja Antti Rinne SDP:n puheenjohtajana kävi hallitusneuvottelujaan. Vaalien jälkeiset asetelmat olivat tuolloin kovin erilaiset kuin nyt. Jälleen olemme saaneet elää vaiherikasta …

Vappupuhe 2023Lue lisää »

Tervehdyspuhe, Työväentalon parketin avajaistanssit

Hyvää Iltapäivää Pidän katsauksen työväentalon monista kunnostuksista ja talkoista, joia riittää näin isossa kiinteistössä. Työväentalo on rakennettu vuonna 1905. Talo on muuttanut muotoaan matkan varrella 1940-luvulla olevasta kuvasta, joka on ravintolasalin peräseinällä. Kuvista näkee, että ulkoasua on muutettu. Talossa on ollut tulipalo kaksi kertaa. Ensimmäinen tulipalo oli inkeriläisten aikaan 1940-luvun alussa jolloin häädettiin ötököitä. Toinen …

Tervehdyspuhe, Työväentalon parketin avajaistanssitLue lisää »

Vappupuhe 2022

Hyvät ystävät, Hyvät toverit! Tervetuloa minunkin puolestani tänne Loimaan historiallisen työväentalon juhlasaliin ja sen uudelle parketille. Suuret kiitokset Loimaan vasemmistoliiton kunnallisjärjestölle tästä kunniasta päästä puhumaan tähän juhlaan. Tänään, hyvät toverit, meillä on todellakin useita syitä juhlaan.   Tämä on ensimmäinen Loimaan vasemmiston viettämä yhteinen vappujuhla kolmeen vuoteen. Mikä onkaan hienompi tapa juhlistaa tätä pandemiarajoitusten jälkeistä …

Vappupuhe 2022Lue lisää »

Jaakko Lindforsin vapputervehdys

Toisenlaisina aikoina olisimme saaneet tänä vuonna vieraaksemme vapun juhlapuhujan Turusta. Turun kaupunginhallituksen jäsenen, Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajan, filosofian, historian, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon opettajan Jaakko Lindforsin. Kuitenkin poikkeusajasta johtuen saamme nyt Jaakolta musiikillisen vapputervehdyksen “Loimaan lähijunakokeilulle”. Kiitos Jaakko ja mukavaa vapun aikaa myös sinulle!

Poikkeusajan vappu 2020

Työväenjuhla, vappu, vietetään koronaviruksen vuoksi nyt täysin erilaisissa tunnelmissa. Loimaan vasemmistoliitto on perinteisesti kokoontunut keskustorille, jossa on kuunneltu työväenmusiikkia ja ajankohtaisia poliittisia puheita sekä muisteltu kansakuntamme traagisinta tapahtumaa, vuoden 1918 sisällissotaa.

Tervehdyspuhe Vappuna 2019, Riina Heinonen

Haluan toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi Loimaan Vasemmistoliiton Vappujuhlaan. Olen ollut täällä korokkeella puhumassa aikaisemminkin monesti samassa tilaisuudessa. Tällä kertaa tunnelmat ovat juuri olleiden eduskuntavaalien jälkeen hyvät ja luottavaiset, koska saihan vasemmistoliitto pitkään aikaan kunnon vaalivoiton ja lisäsi kansanedustajapaikkojaan neljällä, ollen nyt 16.   Eduskuntavaaleissa kansa näytti epäluottamuslauseen ”perskeko”-hallituksen toimia vastaan, ja ilmapiiri on nyt se, …

Tervehdyspuhe Vappuna 2019, Riina HeinonenLue lisää »

Vappupuhe 2019, Maarit Koivisto

Arvoisat toverit, tervetuloa viettämään yhteistä työväen juhlaamme tänne Loimaan torille. Aivan ensiksi haluan kiittää Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestöä tästä mahdollisuudesta päästä puhumaan loimaalaisille tovereille tänä tärkeänä päivänä, suomalaisen työn päivänä.   Kuluva kevät on ja on ollut poliittisesti erittäin jännittävää aikaa. Takana ovat eduskuntavaalit, joissa vasemmistoliitto saavutti pitkästä aikaa vaalivoiton. 8,2%:n kannatuksemme johdosta Vasemmistoliiton kansanedustajien määrä …

Vappupuhe 2019, Maarit KoivistoLue lisää »

Maarit Koiviston vappupuhe 2018

  Maarit Koivisto puhui Vasemmiston vappujuhlassa 1.5.2018. Vappupuhe 2018 Arvoisat toverit, tervetuloa viettämään yhteistä työväen juhlaamme tänne Loimaan torille. Aivan ensiksi haluan kiittää Loimaan vasemmistoliiton kunnallisjärjestöä tästä mahdollisuudesta päästä puhumaan loimaalaisille tovereille tänä tärkeänä päivänä, suomalaisen työn päivänä. Tämä on elämäni toinen vappupuhe. Ensimmäisen puheeni pidin vuosi sitten Kanta-Loimaan kirkon hautausmaalla sisällissodassa kaatuneiden punaisten muistokivellä. …

Maarit Koiviston vappupuhe 2018Lue lisää »