Seikko Eskolan mainitsemat kuntalaki ja työaikalaki toki hyväksyttiin eduskunnassa, mutta vasta Venäjän vallankumouksen jälkeen, koska yritettiin tyynnytellä työväestöä, jotta se pysyisi rauhallisena ja esitys torpparilaista annettiin pari päivää ennen sodan alkua. Sosialidemokraattinen puolue oli koko silloisen eduskunnan historian ajan, 10 vuotta, yrittänyt näitä lakeja saada voimaan, mutta aina ne oli torpattu porvariston vastustuksella ja loppupelissä keisari hajoitti tarvittaessa eduskunnan. Viimeisen niitin demokratian arkkuun löivät Kerenskin väliaikaishallitus ja sen suomalaiset porvarilakeijat, jotka estivät heinäkuussa 1917 suurella enemmistöllä säädetyn valtalain voimaantulon.
Vasta Väinö Linnan Pohjantähden II osan kerrronta tapahtumista antoi fiktiivisyydestään huolimatta varsin hyvän kuvan, koska romaanissa voi myös ottaa huomioon ihmisten mentaaliset ja emotionaaliset tunteet, jotka vaikuttavat historiankulkuun yhtä paljon tai ehkä joskus enemmänkin kuin jostain luettavissa olevat paperit tai voittajien miekan osoittama suunta. Riittävän monta kertaa kun valehdellaan ja petetään, ei enää uskota mihinkään, vaan lähdetään äärimmäisten ratkaisujen tielle. Tämän päivän historioitsijat osaavat antaa näille ihmisten tunteille niille kuuluvan merkityksen historian juoksussa.
Huvittavaa sinänsä, että Nummila kieltää jossittelun, mutta seuraavassa lauseessa jossittelee itse maailman varminpana asiana Suomen tulevaisuuden, jos punaiset olisivat voittaneet! Amazonin perhosensiipi-efekti unohtui täysin.
Natsi-Saksamielinen akateemikko Eino Jutikkala muuten kirjoitti Kustaa Vilkunan ja Väinö Auerin kanssa vuonna 1941 saksaksi “Finnlands Lebensraum” (Suomen elintila)-kirjasen, jossa varsin vallattomalla mielikuvituksella perusteltiin Itä-Karjalan liittämistä Suomeen. Lebensraum oli natsien iskusana, kun he aloittivat II maailmansodan. Häveliäisyyssyistä ko. teosta ei ole vissiin suomennettu.
Jutikkalan esitys Suomen itsenäisyyspäivästä 17.5. ontuu varsin pahasti, koska Suomi oli siihen aikaan selkeästi Saksan vasallivaltio, jota todellisuudessa johti kenraalimajuri Rúdiger von der Goltz. Oikea itsenäisyyspäivä on 1.11.1918 , jolloin Saksa antautui ehdoitta länsivalloille.
Vinkki, ei kannata pistää myymättä jäänyttä 100-vuotiskrääsää alennusmyyntiin, markkinamiehet ja -naiset kyllä saavat ne kyllä ensi syksynä täydellä hinnalla kaupaksi!
Puuttumatta yksittäisiin väkivallantekoihin voi todeta, että Suomen sotasurmat 1914-1922 tiedostoista löytyy netistä nykyisen Loimaan kaupungin alueelta (Alastaro,Loimaa, Mellilä, Metsämaa) yhteensä 435 kuollutta (mukana myös Henrik Heinonen). Yli 95 % näistä kuolleista on ammatin ja kuolinajan perusteella punaisia ja vain harva on kuollut varsinaisissa sotatoimissa. Kannattaa käydä ko. sivuilla, ei katkeruutta hakien vaan tietoa ja totuutta etsien.
Vuoden 1918 lopussa armahdettiin paljon punaisia ja myös kaikki valkoisen puolen omavaltaisiin murhiin ja teloituksiin osallistuneet armahdettiin, ketään heistä ei tuomittu. Toivottavasti heidän omatuntonsa muistutti loppuelämän näistä omista hirmutöistä. Punaiset murhaajathan tapettiin kaikki ja Venäjälle paenneetkin saivat Isä Aurinkoisen toimesta viimeisen tuomion!
Mitä tulee vuoden 1918 tapahtumien nimeen, kyllä sisällissota kuvaa sitä parhaiten ja neutraaleimmin, maailmanmitassa paljon tunnetummasta voimainmittelöstä Espanjassa vuosina 1936-1939 käytetään nimitystä Espanjan sisällissota, vaikka siellä taisteli porukoita kymmenistä maista Suomestakin molemmilla puolilla.
Mietin pitkään kirjoitanko tämän vastineen; sitten totesin, että se on pakko. Objektiivista totuutta tietenkään ei maailmasta löydy, kun ei ole aikakonetta keksitty, mutta menneisyytemme hallinta vaatii todellisempaa tietoa yhteisestä traumastamme, jotta yhteiskuntamme raja-aidat pysyisivät mahdollisimman matalina. Kun niitä on sata vuotta madallettu, yritykset rakentaa niitä uudelleen pitää kaikin keinoin torjua.
Kaikella ystävyydellä ja toveruudella,
Hannes Mikkola
Kojonperä