Keskiviikkona pääsin kurkistamaan oven sisälle, olohuoneeseen. Ilmapiiri oli lämmin, ohjaajat motivoituneita, vaikka huoli hankkeen rahoituksen päättymisestä oli selvästi jokaisella mielessä. Kyseessä oli olohuonetentti kuntavaaliehdokkaille. Jokaisella oli aluksi lyhyt puheenvuoro, sitten oli kysymyksien vuoro. Yksi asiakkaista oli tehnyt itse aloitteen, kirjoittanut adressin toiminnan säilyttämiseksi. Allekirjoitimme adressin, kaikki paikalla olleet ehdokkaat.Virallisen osuuden jälkeen joimme kahvit ja juttelimme paikalle tulleiden toimintatuvan asiakkaiden kanssa.
Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Tätä ei pitäisi edes joutua miettimään. Hanketta on jatkettava. Wirikkeen toiminta, kaikkiaan, on korvaamatonta näille kuntalaisille!
Sanoinkin, ääneen, että olemme kuin palapeli, jos osia puuttuu, kuvasta ei saa ehjää. Niin. Jos haluamme ehyen kunnan, on meidän huolehdittava jokaisen hyvinvoinnista, unohtamatta, syrjäyttämättä, sivuuttamatta ketään. Tasa-arvoisesti.
Emme voi tiputtaa jo väliinpudonneita. Sillä aikaa kun byrokratian rattaat alkavat pyörimään, me emme voi odottaa, olettaa, että työttömät jäävät kotiin, neljän seinän sisään odottamaan. Me emme odota. Kynnys nousta ylös ja lähteä kasvaa, mitä vähemmän on aktiviteettia mihin osallistua.
Kunta ON iso työnantaja. Lomautusten ja irtisanomisten sijaan, pitäisi keskittää voimavarat siihen, että paperisodan kesto ja työllistäminen saataisiin edes hiukan helpommaksi, nopeammaksi prosessiksi.
Kaikki kulkee käsi kädessä. Sosiaali- ja terveyspalvelut, julkinen liikenne ja työttömyys. Jos on ajokortiton, miten pääsee töihin?
Lisäksi tämä malli, joka on voimissaan, että pätkätyö ei kannata, on todellakin keskittymisen arvoinen asia. Ei liene ihan kuntatason vaikutuspiirissä, mutta, kunhan ilmaisin -minäkin- huoleni, että jos töitä ei saa kuin pätkissä, se ei täällä kannata.
Rahan pitäisi ohjautua kunnalta kunnalle/kuntalaisille, ei kunnalta valtiolle Kelan kautta. Tukemalla omaa kuntaa, tuemme kunnan kehitystä ja kasvua. Pitämällä huolta omistamme, kuntalaisista, vahvistamme ja saamme nostettua itsemme jaloilleen. Suunta, johon olemme kaikkiaan matkalla, on alas. Ja se liuku meidän on pysäytettävä. Alas humpsahtaa helposti, mutta mäkeä ei olekaan niin helppo kavuta takaisin ylös.
Olen, sanotaanko nyt näinkin isosti, että olen suunnattoman huolissani tästä tilanteesta. Keskitytään suureen, isoon, mahtavaan, rahakkaaseen, näyttävään. Mutta onko edes mietitty, onko se kannattavaa? Kuka jää jäljelle, jos sijoitamme varat suureellisiin hankkeisiin? Ostamalla halvinta ja ulkopuolista, sutta ja sekundaa, korjaamme sisäilmaongelmia ja maksamme tyhjillään olevista kelvottomista rakennuksista. Sijoittamalla varat, hiukan eri tavalla, huolehtien hyvinvoinnista, sulkematta palveluita, saamme liukumäen pysäytettyä.
Työttömyyden ei voi olettaa laskevan, jos kaikki suljetaan ja yhdistetään. Ajamme kaikilla uudistuksilla kuntalaiset pois. Viittaan sote-uudistukseen, joka huolestutti myös olohuonetentissä toimintakeskus Wirikkeessä.
Onko pakko uudistaa ja rakentaa lisää, nyt heti? Voiko hetken hengähtää, katsoa ympärilleen tätä mielettömän upeaa miljöötä mitä meille on annettu. Olla hetki niin kutsutusti “hiljaa tyytyväinen” että on edes tässä. Sitten palata sinne asian juurille. Mistä kaikki on tehty. Mistä muodostuu kaupunki, kylä, kunta. Mistä?
Ihmisistä! Meistä, sinusta, minusta, teistä! Me olemme se kunta. Me.
Ja loppuun vielä lämmin kiitos Toimintatupa Wirikkeen ohjaajille tästä tilaisuudesta ja herätyksestä.
Elina Temonen
Kirjoittaja on Loimaan Vasemmistoliiton ehdokkaana kuntavaaleissa. Kirjoitus on alunperin julkaistu Elina Temosen kuntavaaliehdokas.fi-sivuilla 23.3.2017.