Vapun juhlapuhe Loimaan torilla, kansanedustaja Timo Furuholm

Hyvät ystävät ja toverit,

Yleensä vappupuheissa on tapana tuoda esille työväenliikkeen merkittäviä historiallisia saavutuksia, joista kaikki suomalaiset saavat puoluekantaan katsomatta nauttia: yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, viisipäiväinen työviikko, irtisanomissuoja ja niin edelleen. Merkittäviä voittoja, joita meillä on kaikki syy ja oikeus juhlia ja muistella.

Tänään elämme kuitenkin monella tapaa sellaisia aikoja, jossa työnväenliikkeen merkitystä ei tarvitse erikseen kaivella historiankirjoista tai muistojen sopukoista. Työnväenliikkeen merkitys on sen historiallinen tehtävä työntekijöiden ja yhteiskuntamme heikommassa asemassa olevien puolustamisessa ja paremman elämän rakentamisessa. Kun katsomme maailmaa ympärillämme tässä ajassa, on täällä aivan jokaiselle selvää, että työnsarkaa riittää.

Hyvät ystävät,

On meidän vuoromme tehdä todeksi työväenliikkeen historiallinen tehtävä, se on meidän yhteinen velvollisuutemme.

Maassamme on vallassa Suomen sodanjälkeisen historian oikeistolaisin hallitus, joka on aloittanut historiallisen rajun ja yksipuolisen hyökkäyksen suomalaisia työntekijöitä ja ammattiyhdistysliikettä vastaan. Sen tavoitteena laittaa duunari pysyvästi polvilleen ja pelata pallo pysyvästi työnantajien ja pääoman vallan päätyyn – kaikki muu on sille toissijaista, kuten olemme saaneet kuluneen vuoden aikana nähdä.

Lakko-oikeutta rajoittamalla, työttömyysturvaa heikentämällä ja vientimallin kautta palkanmuodostukseen puuttumalla hallitus väittää kirkkain silmin tekevänsä Suomesta vihdoin Pohjoismaan. Täällä kaikki tietävät, että Satonen ja kumppanit unohtavat tässä sopassa kaikista olennaisimmat ainekset: yhdessä sopimisen, neuvottelun ja tasapainon merkityksen. Vain yhteistyö niin työnantajien kuin työntekijöiden kesken tuottaa kestäviä päätöksiä, johon kaikki osapuolet voivat aidosti sitoutua.

Sen tulokset puhuvat myös puolestaan: suomalainen yhteiskunta on jopa maailmanhistorian mittakaavassa poikkeuksellinen menestystarina, kun ajattelemme maamme nousua köyhästä ja sisällissodan runtelemasta maatalousmaasta yhdeksi maailman kehittyneimmistä ja osaavimmista hyvinvointivaltioista.

Rajoittamalla, heikentämällä ja työmarkkinoihin puuttumalla hallitus on romuttamassa pohjoismaista mallia: olemme sen myötä matkalla yhdellä pompulla kohti itäeurooppalaista tai pohjoisamerikkalaista mallia, jonka joustavista työmarkkinoista työministeri Satonen hiljattain julkisesti hekumoi. Mikäs siinä, siis jos haaveilee valtavista tuloeroista, ennätystason kodittomuudesta, piikkiaitojen taakse linnoittautuneista rikkaista sekä siitä, että tavalliset ihmiset tekevät kolmea työtä ja asuvat asuntovaunussa – eikä sekään riitä säälliseen toimeentuloon.

Sellaista työelämää tänne ollaan nyt rakentamassa sen sijaan, että suomalaisen työelämän oikeille ongelmille, kuten puutteelliselle tai vanhentuneelle osaamiselle, työssä jaksamisen vaikeuksille, vastentahtoiselle osa-aikatyölle tai ikääntyneiden työllistymisen haasteille hallitus ei ole tekemässä juuri yhtään mitään. Sen sijaan, että todella panostettaisiin riittävästi koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin, jotka ovat kasvun ja myös hyvän työn perusedellytyksiä.

Nämä ovat myös asioita, joita yritykset tuovat toistuvasti esille, kun puhutaan niiden kasvun esteistä. Suomen taloutta on jo 15 vuoden ajan riivannut laahaava tuottavuus, joka nousee vain edellä mainittuihin asioihin panostamalla – ei ajamalla Suomea kohti pohjaa ja itsepetosta; kohti halvinta työntekijää, pienintä kustannusta ja heikointa ammattiliittoa.

Se siitä kuuluisasta työn linjasta.

Hyvät toverit,

Haluan aivan aluksi muistuttaa miksi näitä kipeitä päätöksiä tehdään: no siksi, että perussuomalaisia ei kiinnosta mikään muu kuin kyyninen sakset kädessä ilkkuminen, silmien pyörittely ministeriaitiossa sekä käänteisen Robin Hoodin taktiikka, jossa köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan. Perussuomalaisten politiikassa ei etenkään kuluneen viikon aikana olla juuri selvää päivää nähty, mutta parista asiasta ei ole mitään epäselvyyttä: hallituksen politiikassa ei ole kysymys valtiontalouden korjaamisesta. Siinä ei ole kysymys myöskään velkaantumisen lopettamisesta. Takki on käännetty, vaikka oma ministeri ei sitä saisikaan tietää. Ei auttanut edes neljä viisasta miestä saunassa, vain suurpääoma, sipsit ja keksit säästyivät.

Nimittäin jos hallitusta kiinnostaisi oikeasti talouden tasapaino ja vastuunkanto, olisi se puuttunut esimerkiksi omistamisen verotukseen, jossa piilee kaikki suurimmat verojärjestelmämme nykyiset epäoikeudenmukaisuudet. Jos hallitus puuttuisi osinko- ja pääomaverotuksessa olevaan löysään, vahvistuisi valtiontalous miljardiluokassa. Jos hallitus puuttuisi pankkien ja muiden rahoituslaitosten verotukseen, puhuimme jälleen lisämiljardeista valtion kirstuun. Mutta ei, ei kykene hallitus näitä heille oikeasti vaikeita päätöksiä tekemään, vaan tähtäimeen on otettu köyhät ja sairaat.

Lapsikin tietää, että on hölmöläisten säästäväisyyttä tuijottaa taloudenpidossa pelkkiä menoja. Mutta eiväthän hallituspuolueet hölmöjä ole – he kyllä tietävät, mitä he ovat tekemässä. He ovat leikkaamassa – ja ovat jo leikanneet – historiallisesti pientä palkkaa saavilta työntekijöiltä, työelämässä mukana pysytteleviltä osatyökykyisiltä, työttömäksi jääneiltä, sairauden vuoksi työkyvyttömiltä sekä puun ja kuoren välissä sinnitteleviltä opiskelijoilta.

Saksi välähtää ennen viimeisenkin valon sammumista – niin ahtaalla monet oikeasti ovat tällä hetkellä omassa elämässään, ja kantavat huolta itsensä tai läheistensä pärjäämisestä. Ei kenenkään pitänyt joutua kohtuuttomiin tilanteisiin, mutta tämäkin hallituksen lupaus vanheni nopeasti arvottomaksi, sillä niin moni on sellaiseen jo ajettu.

Vain vahvimmista välittävässä Suomessa ”omista välittäminen” tarkoittaa perussuomalaisille, ettei oikeasti välitetä enää yhtään kenestäkään.

Hyvät ystävät ja toverit,

Yleensä kai ajatellaan, että poliitikkojen tulisi tietää, minkälaisia päätöksiä he ovat tekemässä. Oletetaan, että päätösten vaikutusten ennakointi ja asiantuntijoiden tieto jotenkin vaikuttaisivat tehtäviin päätöksiin. Kehysriihestä tulleiden tietojen mukaan näyttää pikemminkin siltä, että Matias siinä viime metreillä veti saunassa ässän hihasta, että leikataan tuosta noin vaan 100 miljoonaa sosiaalihuollosta: kyllä sieltä lastensuojelussa, vammaispalveluissa ja päihdetyössä aina sen verran löysää on, kun tätä Exceliä katsoo.

Ja mitä siitä, vaikka 100 000 ihmistä putoaa toimeentulotuen varaan, koska onhan työ parasta sosiaaliturvaa.

Tai mitä 17 000 uudesta köyhyysrajan alle pudonneesta lapsesta, koska onhan meillä hallitusohjelmassa tämä ihan tosi hyvä kirjaus, että lapset ovat tulevaisuutta.

Tai mitä ennennäkemättömän kriisin partaalle ajetuista julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista, kun voidaan lapata 500 miljoonaa euroa suoraan yksityisille terveysjäteille hoitojonojen purkamisen nimissä.

On suuri muutos suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa, että millään järjellisellä perustelulla tai ihmisille koituvien seurauksien esiintuomisella ei ole mitään vaikutusta. On vain täydellistä piittaamattomuutta. Ja mitä tahansa voidaan luvata, mutta lopulta tehdä täysin päinvastoin – ja siihen on kuulemma omien sanojen mukaan kansalta saatu demokraattinen mandaatti. Tämä on demokratian irvikuva.

Esimerkkinä hallituksen pelikirjasta lakko-oikeuden rajaaminen ensimmäisenä ennen muita työmarkkinaheikennyksiä kertoo kaiken: keksitään itse ongelma ja vihollinen, ajetaan sen varjolla päätökset läpi kiireellä ja väkipakolla – ja tehdään sellaisia muutoksia, joilla pysyvällä tavalla estetään myöhempi vastarinta. Luulin eläväni liberaalissa demokratiassa, mutta mieleeni tulee aivan toisenlaiset poliittiset järjestelmät.

Hyvät ystävät,

Arvoisat toverit,

Aloitin puheeni siitä, miten työväenliikkeen tehtävä on historiallinen, mutta kaikkea muuta paitsi menneisyyteen kuuluva. Se on meitä velvoittava tässä ajassa – aivan kuten se on aikanaan velvoittanut meitä edeltäneitä sukupolvia. Työnväenliikkeen tehtävä on edellyttänyt lukemattomien ja lukemattomien ihmisten ponnisteluita ja mittaamattomia uhrauksia. Siihen kuuluu sukupolvia, jotka ovat olleet vielä vaikeimmissa tilanteissa, kuin missä me nyt olemme.

Vaikka nyt tuntuisi, että olemme tänään vain lastuna historiallisen rajun oikeistopolitiikan laineilla, niin meidän merkitystämme se ei himmennä – päinvastoin.

 

Ystävät ja toverit,

Ei meidän tapana ole ollut ikinä luovuttaa.

Sillä vaikka hallitus on päättänyt sulkea silmänsä, niin ihmiset kyllä näkevät meidät. Sen työn, mitä teemme työntekijöiden ja yhteiskunnan haavoittuvimmassa asemassa olevien puolustamiseksi. Siksi meitä tarvitaan enemmän kuin pitkään aikaan; tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden vankkumattomina puolustajina, liekin säilyttäjinä. Sillä työllä myös tulevaisuus tulee olemaan jälleen meidän.