Elo ihmisen huolineen ja murheineen

Näin vaalien alla monet käyvät “ylikierroksilla”, niin monet ehdokkaat kuin heidän intohimoiset kannattajansakin. Hyvä, että demokratia kiinnostaa, mutta jos tärkein vaalilupaus on kannattaa vihapuhetta, ihmisvihaa, fasistista propagandaa, levittää totaalisia valheita ainoina totuuksina, halveksia poliittista järjestelmäämme jne., olemme lähellä totaalitaarisuutta, josta jo luultiin ainakin länsimaissa päästäneen eroon viime vuosisadalla. Olisi toivonut, että tietotekniikan mahdollistama monipuolisen informaation lisäys olisi lisännyt kansalaisten järkeä ja muuta ymmärrystä, mutta onkin käynyt päinvastoin. Yksisilmäinen tai oikeastaan sokea usko jonkun poliittisen mielipidevaikuttajan “vaihtoehtoisiin totuuksiin” on vallannut monen aiemmin aivan tolkun ihmisenkin tajunnan. Tiedämme, että aika on ehtymätön luonnonvara, mutta halutaan tässä kaikki nyt heti ja tietysti itselle tai jollekin ihmeelliselle “suomalaisuudelle”.

EU:sta, sen tukipaketista, liittovaltiokehityksestä, Suomen asemasta maailmantaloudessa, pakolaisista, maahanmuutosta, väestöräjähdyksestä, ilmastomuutoksesta on erittäin tarpeen käydä asiallista ja kiihkotonta keskustelua eri näkökohtiin paneutuen. Mielestäni järkevä vuoropuhelu alkaa siitä, että ymmärrämme asemamme maapallo-nimisellä taivaankappaleella; emme toivottavasti ole itsekäs, omahyväinen, vain omaa etuamme ajava kansakunta, koska tällainen ajattelu vie tuhoon. Olemme hyvin pieni osa ihmiskuntaa väestöltäkin vain alle promillen. Olemme olleet äärimmäisen onnekkaita saadessamme elää jo pitkään vapaina, itsenäisinä ja taloudellisesti kohtuu hyvin toimeentulevina ja ilman sotia pikku niemellämme. Jotkut väittävät, että Suomi on menettänyt itsenäisyytensä EU:lle (tai aikoinaan NL:lle); eihän se näin mene, menetämme itsenäisyytemme ja samalla kaiken muunkin, jos menetämme uskomme ihmisen mahdollisuuteen säilyttää maapallo elinkelpoisena tuleville sukupolville. Siihen tarvitaan kaikkien kansakuntien yhteistyötä, solidaarisuutta, keskinäistä kunnioitusta, ihmisluonnon parhaita sosiaalisia ominaisuuksia. Suomen tulee olla mukana aktiivisena toimijana ko. prosesseissa, sen panoksen olemme velkaa hienosta selviytymisestämme, joka jatkossakin on paras tae tulevasta.
Kuperkeikka kuntavaaleihin:
Loimaan kaupunki on itsenäinen kunta, mutta ei pärjää yksin, mekin tarvitsemme Suomea, Eurooppaa, koko maailmaa ja erityisesti aurinkoa!
VÄLIAIKAISTA KAIKKI ON VAAN!