Hyvinvointivaltio on vienyt elämän mausteita

Teimme 70 luvulla vaimoni Leenan kanssa polkupyöräretken Pohjois-Karjalan maisemiin. Siitä tulikin reissu, jota muut myöhemmin tehdyt matkat ei pysty päihittämään. Kuljemme nykyisin sellaiseen suuntaan, että silloisen rikasta pyöräretkeä on täysin mahdoton Suomessa enää tehdä.

Vanhoihin pyöriimme vaimoni teki pyörälaukut, joihin tarvittavat varusteet. Eikä sitten muuta kuin Loimaan Rautatieasemalle, Pyörät junaan ja matka kohti Jyväskylää. Suunniteltu reitti alkoi Jyväskylästä joka olisi noin 1000 kilometriä pitkä ja pieniä maaseututeitä mieluummin polkien. Päivittäinen ajomatkamme oli n 120- 150 kilometriä. Aloittaen ne aamutuimaan, jolloin oli viileä ajella ja rauha ihailla Suomen kaunista kesää.

Meijereitä oli taajaan ja kohdalle osuessamme, saimme aina pari litraa kirnupiimää jos voitakin kiitoksella, eipä ole sitäkään rikkautta enää, eikä tule. Parkumäki oli ikimuistoinen paikka ennen Savonlinnaa. Se oli mieletön mäki, ensin ylös noin kaksi kilometriä pyöriä työntäen, suurten paarmalaumojen herkkuna. Ja sitten alamäki jarrut tulikuumina mutta jäihän paarmat. Uimaan hypättiin aina kun vaan järvi tai lampi sattui tien varteen.

Mahdoton on kuvata sitä, miten rikas Suomi silloin monessakin asiassa oli. Melkein joka pitäjässä kun oli omat limsa ja pilsneritehtaansa joiden eri makuelämysten katoaminen on korvaamaton menetys. Nyt maailma on yhdenmukaistettu Coca-Cola tai Pepsi juomilla, vaihtoehtoisuus parempaan on lähes kadonnut. Pitkät matkat ajeltiin teitä, joissa tienvarsia reunustivat pitkänaavaiset kuuset ja korpien laumat, eikä pienillä sorateillä autoista harmia ollut. Nyt pyöräilijä saa ajaa autojen joukossa ja melussa henkensä kaupalla.

Kiteellä pystytimme telttamme pienen lammen rannalle, jossa vieressä oli sauna ja laituri. Saunan olivat vuokranneet suomipojat oikein karvarinta urokset, jotka iltasella päättivät kilpailla siitä, kuka pidempään pinnan alla pysyy. Pahinta oli se, kun nämä tosi miehet olivat vahvistaneet kuntoaan pitkin päivää, ehkä Kiteen kirkastetulla. Hyväkuntoisemmat urhot pääsivät jotakuinkin laiturin päähän käsipuita pitkin, osa taas kontaten pudottautuivat veteen. Pintaan sentään kaikki nousivat, joskaan auttamatta eivät ylös laiturille päässeet.

Joroisille pystytimme telttamme aavistamatta että se oli tanssipaikka ja telttamme oli täysin väärässä paikassa. Juopuneita oli pitkin yötä telttamme naruissa kiinni kuin räkätit verkossa. Elämän mausteita, vahinko että useimmat tämäntapaiset rikkaudet on vuodet vieneet.

Kadonnut on myös silloisia VR:n palveluita Loimaalta. Asemarakennus myyty, jolloin junaa odottava ei viikonloppuisin sisätiloihin pääse ja liput ostettava peltipömpelistä, sateessa ja tuiskussa ulkotiloissa. Juna vielä pysähtyy, mutta koittaako sekin aika ettei juna Loimaata huomaa?

Taisto Levo
24.10.16 Alastaro