Marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 eli 80-vuotta sitten aloitti itänaapurimme massiivisen sodan Suomea vastaan. Lähes koko silloinen maailma tuomitsi sen täysin oikeudettomana hyökkäyksenä pientä valtiotamme vastaan ja sitähän se tietysti olikin. Oikeutettuja sotia tuskin on olemassakaan. Historiassamme ennennäkemäton yksimielisyys säilytti itsenäisyytemme, yksi suurimpia ellei jopa suurin ansio oli ns. tammikuun kihlauksella, jossa kihlatut hyväksyivät toistensa tulevan mahdollisen ”avioelämän” tavoitteet, joista pari voi olla joskus hyvinkin erimielisiä, mutta järkiavioliittona se olisi hyvä, koska kummallakaan ei ollut halua eikä siinä vaiheessa mahdollisuutta tehdä liiton purkavia toimia. Jatkosodan aikana sulhanen silloisen isäntänsä vaikutuksesta periaatteita vähän loukkasi, mutta morsian antoi anteeksi, varsinkin kun isäntäkin vaihtui.
Kihlausta on nyt jatkettu 80-vuotta, sulho on tietysti aina ollut komentaja, mutta morsmaikkokin on aina jotain vaatimuksiaan saanut perille; monasti kuitenkin vain perinteisen “naimalakon” avulla.
Mutta entäs mites on nyt, mitä maailmassa on muuttunut! Sulhanen on tietysti jo vanha ja raihnainen, lähes säännöllisesti se kärsii noin kymmenen vuoden välein mm. vatsanpuruja ja ilmavaivoja, jotka aiheuttavat maailmanlaajuisia talous- ja muita ongelmia. Edes hänen monet salarakkaansa eivät ole pystyneet auttamaan, koska heillä ei ole ollut ymmärrystä siitä, mikä näiden vaivojen perimmäinen syy on. Todella toimivia hyviä lääkkeitäkin on näihin vaivoihin, mutta aina vähänkin toipuessaan, hän palaa entiseen elämäntyyliinsä. Morsiankin on tietysti vanhettunut ja osin kaavoihinsa kangistunut, mutta tasa-arvoisen, solidaarisen, vapaaan ja veljellisen/sisarellisen avioelämän halu on edelleen tallella. Sulho on kuitenkin ollut vallanhimossaan niin sekopää, että hän koko ajan yrittää kihlaustakin purkaa ja alistua kansainvalisen pimeänharmaan rahan ja näkymättömien narusta vetäjien juoksupojaksi.
Postin lakko loppui pari päivää sitten ja jotkut mediat ymmärtämättömyydessään väittivät, että se päättyi ammattiliiton voittoon. No, ei vaineskaan, vaan lopputulos oli sama kuin maaliskuun 1940 välirauha, on ollut jo vuosikymmeniä erittäin selviä merkkejä siitä, että Suomen ay-liike halutaan sotkea suohon, siihen ovat työnantajat ja valtamedia masinoineet kaikki voimansa ja aivopesevät kansalaisia totaalisella henkisellä sodankäynnillä Göbbelsin 30-luvun mallia tehokkaasti soveltaen. Tulee todella ikävä niitä aikoja, kun oli vielä näitä patruunoita, jotka siinä ajassa ymmärsivät paljon paremmin yhdessä tekemisen idean, kuin nykyiset, ”mulle tässä kaikki heti”, historian opetukset unohtaneet, sydämettömät, ahneet, henkisesti köyhät lurjukset .
Gabriel ei tullut takaisin, nähtäväksi jää, miten 80-vuotiasta tulevina aikoina kohdellaan, jos sitä edes henkiin yritetään herättää, vaikka maailmankirjojen sekaisuus sitä ehdottomasti näyttäisi edellyttävän.
Hannes Mikkola, Kojonperä