Jatkakaamme keskustelua vähemmistöjen asemasta

Kiitos Paldaniukselle, Aronojalle ja Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmälle kun
nostitte tekstissänne esiin eri vähemmistöjen aseman Loimaalla (LL 29.10). Haluamme muistuttaa, että
kaupunki voi niin halutessaan, täysin minkään lain estämättä huomioida myös muita vähemmistöjä
kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Kaupunki voisi alkaa lipuuttaa myös esimerkiksi romanien
kansallispäivänä 8. Huhtikuuta ja saamelaisten kansallispäivänä 6. Helmikuuta (joita muuten
sisäministeriökin suosittelee liputuspäiviksi). Sen lisäksi täysin minkään lain estämättä kaupunki voisi
niin halutessaan päättää liputtaa esimerkiksi 3. Joulukuuta kansainvälisenä vammaisten päivänä.
Seksuaalisuus ja sukupuoli eivät ole aatteita, sitä eivät ole myöskään etninen, kulttuurinen tai
kielellinen tausta eikä vammaisuus. Liputuspäivien joukkoon voitaisiin lisätä myös muiden
vähemmistöjen tärkeitä päiviä ilmankin, että niistä tarvitsee jokaisesta tehdä erillistä
valtuustoaloitetta. Ihmisoikeudet eivät ole nollasummapeliä eikä yhden vähemmistön oikeuksien
huomioiminen ole muilta pois.

 

Eeva Anttila, vammaisneuvoston jäesn

Maarit Koivisto, kaupunginvaltuutettu (vas.)

 

Kirjoitus on julkaistu myös Loimaan Lehdessä 1.11.2022