Kadonnutta, oikeudenmukaista veropohja-aikaa etsimässä

Loimaan kaupunginhallituksen jäsen Olavi Suominen näyttää kirjoituksessaan 27.2.2021 jatkavan tätä oikeiston hellimää ammattiyhdistysliikkeen vähäisenkin vaikutusvallan tuhoamispropagandaa, johon on jo pitkään ollut valjastettu työnantajien koko kapitalistinen tiedonvälityskin Yleisradiota myöten. Mikäpä helpompaa kuin ottaa yksittäinen esimerkki puolitotuutena esiin eli Kojamo Oyj:n ay-liikkeelle maksamat verottomat osingot, samalla unohtaen, että Kojamon enemmistöomistajat ovat pääosin suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt, joiden tulee sijoittaa eläkemaksuvarat varmasti ja tuottavasti, Kojamosta ne saanevat n. 60 miljoonan euron sijoitustuoton. Nämäkin eurot ovat meidän eläkejärjestelmämme tukena ja turvana. Suominen myös unohtaa, että mm. SAK on muutama vuosi sitten esittänyt, että kaikki nykyään verottomat ay-liikkeen, työnantajajärjestöjen, erilaisten säätiöiden ym. tuotot määrätään verollepantavaksi.

Eri messun arvoinen sinänsä olisi miettiä miksi Kela maksaa vuosittain yli 2 miljardia euroa asumistukea, joka valuu pääosin jo ennestään raharikkaille ja aiheuttaa ylisuuria vuokrankorotuksia, välillisesti omistusasuntojen ylinhintoja ja yleistä eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Vuokrasäännöstelyyn palaamista kannattaisi harkita, vaikka se byrokraattista onkin, mutta onhan tämä asumistukijärjestelmäkin aika moinen pykäläviidakko ja ihmisarvoa alentavaa pompottelua.

Mitä tulee yrittäjien verotuskohteluun, sehän on varsin lempeää verrattuna palkansaajiin, joilla ei ole minkäänlaisia pelimerkkejä optimoida verotustaan fiksulla verosuunnittelulla.
Yhteiskunnassamme kaikki riippuu kaikesta eli bruttokansantulo on se euromäärä, joka jäsenille jaetaan takaisin, palkkoina, yritystuloina, veroina, tulonsiirtoina jne. Kyse on vain siitä, miten oikeudenmukaisesti ja solidaarisesti se voidaan ja halutaan kansalaisille palauttaa. Filosofi Platon aikoinaan arvioi, että Kreikan vapaiden kansalaisten (eli miesten) toimentulosuhteeksi riittää 1:4:ään: tarkoittaa sitä, että kukaan ei ole ihmisenä toista yli 4 kertaa arvokkaampi.
Suomessa se voisi käytännössä tarkoittaa “parhaille” n. 9.000 euron nettokuukausituloa. Tämä nyt on tietysti utopiaa, koska 90-luvulta alkanut omahyväisyyden, itsekkyyden, mulle tässä kaikki heti, köyhät kyykkyyn, mentaliteetti on edelleen täysissä voimissaan, edes COVID-19 ei ole yhtään tilannetta muuttanut; meillä ja maailmalle on pilvin pimein toimijoita, joiden moraalikato ja muista piittaamaton ahneus voi levitessään aiheuttaa todellisen maailmanlaajuisen massiivituhon.

Jos todella halutaan veropohjan aukkoja paikata, niin esim. pörssinoteerattujen osakkeiden vaihdosta tulisi maksaa varainsiirtovero (hillitsisi tyhjästä nyhjättyjä tuottoja), pankkien palvelumaksuista ja koroista ALV (yrityksethän voivat ne vähentää), postimaksuista ALV, omaisuusvero takaisin, Tobinin vero käyttöön, varojen siirron veroparatiiseihin estäminen, luonnollisten monopolien purkaminen (esim. sähkönsiirto). Riittänee tässä vaiheessa!

Hannes Mikkola (vas)
Kojonperä