Vain muutaman minuutin tähden

Loimaan kaupungin valtuusto kokoontuu päättämään kaupungin 2027 talousarviosta 9.11. Talousarvion investointiosa sisältää yhteensä 1 275 000 euroa Lemmensillan muuttamiseksi ajoneuvosillaksi. Lemmensilta palvelee  kevyen liikenteen siltana erinomaisesti, silta on viihtyisä, rauhallinen ja kaunis sellaisenaan. Siltahanketta perustellaan Hulmin alueen liikenteen sujuvoittamisella, vaikka Hulmin alueen liikenne on nykyiselläänkin sujuvaa. Autoilijalle ei ole ongelma kiertää muutaman minuutin kestävä matka ajaessaan vaikkapa nykyiseltä kaupungintalolta Prismalle, mutta jalankulkijoille turvalliset kevyenliikenteen sillat ovat välttämättömyys. Sillat palvelevat niin vanhuksia kuin lapsia ja nuoria, meitä kaikkia loimaalaisia. Loimaan tulisi kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin nimissä panostaa enemmän sujuvaan ja turvalliseen kevyeen liikenteeseen, autoilijoita meillä kyllä riittää.
Samassa talousarviossa puhutaan Loimijoen ranta-alueen kehittämisestä ja joen virkistyskäytön lisäämisestä mikä on räikeässä ristiriidassa Lemmensillan muuttamisen kanssa. 2 kaistainen autosilta ei lisää jokirannan viihtyisyyttä eikä paranna virkistyskäyttömahdollisuuksia mitenkään. Lemmensillalla on monelle loimaalaiselle myös nostalgia-arvoa eikä sen merkitystä kuntalaisille voi rahassa mitata. Loimaasta ei tule metropolia vaikka kuinka investoitaisiin autoteihin, joten meidän tulisikin olla ylpeitä ja vaalia maaseutumaista miljöötä myös kaupungin keskustassa. Investointiohjelma on hyvin mittava ilman Lemmensiltaakin ja monet muut investointihankkeet ovat suorastaan kriittisen tärkeitä. Lemmensillan autoistamissuunnitelmat ovat aiemminkin törmänneet kansalaisten vastustukseen eikä tämä kerta ole poikkeus. Tehdään siis  järkevä päätös ja jätetään Lemmensilta rauhaan.
Maarit Koivisto, Jenni Lankinen, Riina Heinonen, Tuuli Elokannas