Valtuustoaloite: viljelypalsta-alueen perustaminen loimaalaisille

Kevät on kylvämisen ja kasvamisen aikaa. Kaikilla ei kuitenkaan ole maatilkkua, jolla kasvien kasvattamista voisi harrastaa. Nykyisin monille on tärkeää tietää käyttämiensä vihannesten ja juuresten alkuperä. Tänä vuonna pitkin kevättä on uutisoitu myös elintarvikkeiden hintojen kallistumisesta. Palstalla itse kasvatetusta ruoasta voisi olla monille todellinen apu rahanmenossa. Kukkivien kasvien kasvattaminen ja hoitaminen antaisi lisäksi pölyttäjähyönteisille ravintoa ja silmäniloa palstalla kävijöille.

Viljelypalsta-alue tulisi perustaa sellaiselle paikalle, jossa se olisi loimaalaisten käytössä useita vuosia, mieluiten pysyvästi. Palsta-alueella tulisi olla kastelua varten vesipiste. Palstan tulisi olla sijainniltaan mahdollisimman saavutettava useimmille loimaalaisille myös kävellen ja pyöräillen.

Me allekirjoittaneet esitämme, että jo kuluvana keväänä Loimaan kaupunki ryhtyy toimiin viljelypalsta-alueen perustamiseksi.

Loimaalla 9.5.2022

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä