EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus on vaara itsemääräämisoikeudellemme

Vapaakauppasopimus TTIP olisi äärimmäisen vaarallista demokratialle ja ihmisten kansalaisoikeuksille niin Suomessa kun koko EU:ssa. Kyse on siitä, vapautetaanko EU- maiden palvelut, tavarat, ruoka, raaka-aineet ja energiamarkkinat amerikkalaiselle kilpailulle ja päästetäänkö eurooppalaiset yritykset vastaavasti Amerikan markkinoille. Ymmärtävätkö poliitikot ja virkamiehet kaikkia sen kauaskantoisia seurauksia?

Vapaakauppasopimukset ovat myrkkyä valtioiden itsemääräämisoikeudelle, sillä ne saavat aikaan sen, että esimerkiksi työoikeuksiimme, luonnonvaroihimme sekä elintarvikesuojaamme liittyvistä asioista eivät päättäisi parlamentit vaan suuryritykset. Hyötyjiä siis olisivat suuryritykset ja niiden edustajat.

Euroopassa on käytössä varovaisuusperiaate, jonka mukaan säädetään esimerkiksi kemikaaleja koskevia rajoituksia ihmisten suojelemiseksi ennalta. USA:sa tällaista periaatetta ei ole, vaan mahdollisia ilmaantuvia ongelmia ratkotaan jälkikäteen oikeusjutuilla. On siis suuri mahdollisuus, että sopimus toteutuessaa johtaa eurooppalaisen yhteiskuntamallin amerikkalaistumiseen, mikä ei ole meille välttämättä niin hyvä malli.

Ei ole hyvä sekään jos EU:n elintarvikkeita koskevaa säätelyä on tarkoitus höllentää vastaamaan Yhdysvaltojen tilannetta. USA:n marketeissa myytävistä teollisesti käsitellyistä elintarvikkeista 70% sisältää geenimuunneltuja aineosia, kun niitä EU- alueella ei suvaita juuri lainkaan. USA:sa torjunta aineita saa käyttää huomattavasti vapaammin kun EU:sa ja lihakarjalle saa syöttää kasvuhormoneja, jotka täällä ovat kiellettyjä niiden syöpäriskiä lisäävien vaikutuksen takia.

USA on vaatinutkin TTIP:n myötä, että eurooppalaisia laatustandardeja tulee lieventää. Siten esimerkiksi EU:n alueella vapaakauppasopimuksen myötä geenimuunneltujen elintarvikkeiden alkuperää ei tarvitsisi ilmoittaa tuoteselosteessa.Tämä olisi erittäin epäoikeudenmukainen tilanne kuluttajia kohtaan, sillä he eivät enää tietäisi, mitä ravintonsa sisältäisi.

Yksi TTIP:n päätavoitteista on avata julkisten palvelujen tarjoaminen, esimerkiksi terveyspalvelut, kilpailulle. Terveydenhoidon ajautuminen yksityisten amerikkalaisten suuryritysten käsiin vaikeuttaisi vakavasti valtion mahdollisuuksia valvoa terveyspalvelujen hintojen kehitystä, palvelujen laatua ja kattavuutta sekä terveyspalveluhenkilöstön etuja ja työlainsäädännön sisältöä.

Kansainvälisiin vapaakauppasopimuksiin sisältyy usein myös investointisuoja. Sillä suojattaisiin tehdyt sijoitukset pakkolunastusta vastaan ja investoijille oikeudenmukainen kohtelu, sekä tasapuoliset toiminta mahdollisuudet.

EU haluaa TTIP- sopimukseen kattavan investointisuojan. Investointisuojat on todettu kuitenkin rajoiltaan epäselviksi ja muiden kauppasopimusten yhteydessä on nähty huomiota herättäviä oikeusjuttuja.

Tietysti kolikolla on aina se toinenkin puolensa, mutta epäilevänä Tuomaana kyseenalaistan koko vapaakauppasopimuksen.

Taisto Levo, 
​Alastaro

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *