Uncategorized

Jatkakaamme keskustelua vähemmistöjen asemasta

Kiitos Paldaniukselle, Aronojalle ja Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmälle kun nostitte tekstissänne esiin eri vähemmistöjen aseman Loimaalla (LL 29.10). Haluamme muistuttaa, että kaupunki voi niin halutessaan, täysin minkään lain estämättä huomioida myös muita vähemmistöjä kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Kaupunki voisi alkaa lipuuttaa myös esimerkiksi romanien kansallispäivänä 8. Huhtikuuta ja saamelaisten kansallispäivänä 6. Helmikuuta (joita muuten sisäministeriökin …

Jatkakaamme keskustelua vähemmistöjen asemastaLue lisää »

Lauri Tiainen on poissa

Loimaan vasemmistoliiton ja Hirvikosken työväenyhdistyksen pitkäaikainen jäsen, kaupunginvaltuutettu Lauri Tiainen menehtyi vaikeaan sairauteen kotonaan perjantaina 5.11. Lauri toimi Loimaan kunnan ja Loimaan kaupungin kunnallispolitiikassa valtuutettuna 1970-luvulta saakka, yhteensä noin 40 vuotta, josta pitkälle yli 20 vuotta kunnan- ja kaupunginhallituksen jäsenenä tai varapuheenjohtajana. Lauri osallistui myös lautakuntien työskentelyyn. Loimaan vasemmistoliiton kunnallisjärjestö ja valtuustoryhmä ottavat osaa Laurin …

Lauri Tiainen on poissaLue lisää »

Lettujen paistoa ja liisteriä

  Loimaan Vasemmistoliitossa ollaan oltu kiireisiä vaalivalmisteluissa ja kampanjoinnissa. Työväentalolla on liisteröity ulkomainoksia ja kokoustettu vaalien tiimoilta. Torille pystytettiin vaalitorni. Huomaa kuvassa myös uudet vaaliliivit! Alastoralla ehdokkaat kävivät paistamassa lettuja… … ja Mellillässä tarjoiltiin kahvit. Tilaisuuksissa on ollut paikalla myös vaaliauto. Lue lisää tulevista tapahtumista ja tulee tapaamaan ehdokkaitamme!

Kotisairaala, ei vain tulevaisuutta vaan tätä päivää

Kotisairaala, kotisairaanhoito, kotihoito… Kotiin vietävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla on monta nimeä. Näiden palvelujen sisällöt menevät välillä lisäksi limittäin ja lomittain siten, ettei ole ihme, että kansalaiset ja poliittiset päättäjät, joskus jopa terveydenhuollon ammattilaiset puhuvat asoista ristiin. Tehdäänpä siis heti aluksi selkoa näistä termeistä, jotta sinä, arvoisa lukija voisit edes yrittää pysyä kärryillä paitsi tässä kirjoituksessa …

Kotisairaala, ei vain tulevaisuutta vaan tätä päivääLue lisää »

Valtuustoaloite ikääntymisstrategian laatimisesta 10.12.2018

Valtuustoaloite 10.12.2018 Päivitetyn ikääntymisstrategian laatiminen Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) astui voimaan vuonna 2013. Tämä laki mm. velvoittaa kunnat laatimaansuunnitelman toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja Itsenäisen elämän tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen sekä omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Vanhuspalvelulain toimeenpanon tueksi ovat Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Suomen …

Valtuustoaloite ikääntymisstrategian laatimisesta 10.12.2018Lue lisää »

Ajatuksia Loimaan kaupungin Strategia-2020 ohjelmaan

Olemme 1990 luvulta lähtien havainneet, miten kovaksi, kyynineksi, vallanhimoiseksi ja vaihtoehdottomaksi on maailmanpolitiikka muuttunut ja Suomen valtakunnanpolitiikka tulee kovaa vauhtia perässä “Mulle tässä kaikki heti”-mentaliteetilla. Meillä Loimaalla on kunnallisella tasolla vielä mahdollisuus poiketa tästä valtavirrasta. Meillä on mahdollisuus tehdä omaehtoista konsensuspolitiikkaa, jossa äänensä saavat kuuluviin kaikki,

Lauantaitorin avajaiset 9.6.

  Lauantaintorin avajaisia vietetään 9.6.2018. Vasemmistoliitto tarjoaa kaupunkilaisille sen kunniaksi torilla lettuja klo 10-12. Lettujen lisäksi torilla on musiikkia Tapani Sulkasen tanssiorkesterin tahdissa. Tervetuloa! Vasemmistoliitto teki huhtikuussa 2017 aloitteen lauantaitorista. Lue lisää.

Hoitajien lisäysasia kaupunginvaltuustossa

  Loimaan kaupunginvaltuuston 12.12.2016 talousarviokäsittelyssä päätettiin hoitajien lisäyksestä kotihoitoon. Kokoomuksen valtuutettu Olavi Suominen kirjoitti ko. kokouksesta Loimaan Lehdessä 20.12.2016, että politiikka ei ole politikointia vaan yhteisten asioiden hoitamista. Kirjoituksessaan hän syytti Esko Lundgrenia, Eveliina Tyyskästä ja Jarmo Metsänperää “takinkääntäjiksi” kotihoitajien lisäystä koskevassa asiassa. Seuraavassa Loimaan Lehdessä Jarmo Metsänperä omalla kirjoituksellaan ja Eveliina Tyyskänen Esko Lundgrenin …

Hoitajien lisäysasia kaupunginvaltuustossaLue lisää »

Kumous Loimaalla 1918 -luento: Veikko Laakso muistelee

  “Mitä nyt, kun sisällissodasta on kulunut 100 vuotta?” kysyi Veikko Laakso 5.4.2018 pidetyssä Kumous Loimaalla 1918 -tilaisuudessa, joka täytti Loimaan työväentalon ääriään myöden. Tilaisuudessa oltiin kuultu Jaakko Mäkelän esitys sisällissodan vaikutuksista Turun ja Loimaan alueella. Veikko Laakso kertoi tämän jälkeen oman sukunsa kohtaloista. Katse oli käännetty menneeseen, nyt pohdittin miten meidän tulee tähän ristiriitaiseen …

Kumous Loimaalla 1918 -luento: Veikko Laakso muisteleeLue lisää »