Maarit Koivisto

Vappupuhe 2023

  Hyvät toverit, hyvät ystävät, siskot ja veljet. Tervetuloa viettämään pitkästä aikaa perinteistä vasemmistolaista vappujuhlaa Loimaan torille. Hyvät toverit, seisoessani edellisen kerran tällä lavalla puhumassa vappupuhetta oli vuosi 2019. Silloinkin eduskuntavaalit oli juuri käyty ja Antti Rinne SDP:n puheenjohtajana kävi hallitusneuvottelujaan. Vaalien jälkeiset asetelmat olivat tuolloin kovin erilaiset kuin nyt. Jälleen olemme saaneet elää vaiherikasta …

Vappupuhe 2023Lue lisää »

Jatkakaamme keskustelua vähemmistöjen asemasta

Kiitos Paldaniukselle, Aronojalle ja Perussuomalaisten ja sitoutumattomien valtuustoryhmälle kun nostitte tekstissänne esiin eri vähemmistöjen aseman Loimaalla (LL 29.10). Haluamme muistuttaa, että kaupunki voi niin halutessaan, täysin minkään lain estämättä huomioida myös muita vähemmistöjä kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Kaupunki voisi alkaa lipuuttaa myös esimerkiksi romanien kansallispäivänä 8. Huhtikuuta ja saamelaisten kansallispäivänä 6. Helmikuuta (joita muuten sisäministeriökin …

Jatkakaamme keskustelua vähemmistöjen asemastaLue lisää »

Havaintojamme Loimaan kaupungin ja sairaanhoitopiirin sotehaasteista

”Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee”, mutta emme voi olla nostamatta esille päätöstä, joka oli täysin päätön; Loimaan kaupunki lakkautti yhden vuodeosastoistaan helmikuussa 2020. Ei hoitajapulan takia, vaan kaupungin budjettileikkausten. Nyt Turunmaan sairaalan vuodeosasto on suljettuna hoitajapulan takia (TS 19.10.) ja TYKS kantasairaalassakin on osastoja jouduttu supistamaan. Loimaalla osaston lakkauttaminen oli todella lyhytnäköistä. Tiedossa oli, että …

Havaintojamme Loimaan kaupungin ja sairaanhoitopiirin sotehaasteistaLue lisää »

Sateenkaarilippu symboloi suvaitsevaisuutta

Leila Tanskasen (sdp) alulle panema ja itsekin allekirjoittamani valtuustoaloite Sateenkaariliputuksesta Loimaalla on kirvoittanut useat nimimerkin takaa kopittelemaan mielipiteitään sateenkaariliputuksesta. On viitattu sateenkaarilippuun mm. yksittäisen järjestön lippuna. Sateenkaarilippu ei kuitenkaan ole minkään yksittäisen järjestön tai ihmisryhmän lippu vaan globaalisti tunnettu moniarvoisuuden symboli. Sateenkaarilippu on viesti erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville “sinä olet tervetullut tänne”. Suomen lippu, …

Sateenkaarilippu symboloi suvaitsevaisuuttaLue lisää »

Perusterveydenhuollon tulisi olla asiakkaalle maksutonta

Terveydenhuollon asiakasmaksuja säätelee Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) lainsäädännöllä. Vuoden 2023 alusta asiakasmaksujen suuruudesta päättävät hyvinvointialueet. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen talousarviovalmistelussa on tällä hetkellä lähtökohtana nostaa kaikki, myös perusterveydenhuollon asiakasmaksut, lain sallimaan maksimiin. Tämä ei kuitenkaan useimmille poliittisille päättäjille ole sopinut vaan nyt sorvataan kompromissia, jossa määriteltäisiin tiettyjä erityisryhmiä vapautetuksi näistä maksuista. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä on ollut tyytymätön kompromissivaihtoehtoihin, …

Perusterveydenhuollon tulisi olla asiakkaalle maksutontaLue lisää »

Ryhmäpuheenvuoro valtuusto 29.8. Strategia

Ryhmäpuhe, strategia 2022-2025 Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kokouksen seuraajat. Olemme viimevuosina saaneet havaita miten kovaksi, kyynineksi, vallanhimoiseksi ja vaihtoehdottomaksi on maailma on muuttunut. Meillä täällä Loimaalla on kunnallisella tasolla kuitenkin mahdollisuus poiketa tästä valtavirrasta. Meillä on mahdollisuus tehdä omaehtoista konsensuspolitiikkaa, jossa äänensä saavat kuuluviin kaikki, paitsi poliittiset ryhmät myös tavalliset kuntalaiset sekä henkilöstön …

Ryhmäpuheenvuoro valtuusto 29.8. StrategiaLue lisää »

Aluevaalit tulevat, halusit tai et

Tammikuussa 2022 äänestetään taas. Tällä kertaa äänioikeuttaan pääsee käyttämään hyvinvointialueen vaaleissa. Eduskunnan hyväksyttyä sote-uudistusta koskevan lakipaketin, kaikki tähän saakka kunnille, kuntayhtymille, sairaanhoitopiirille, erityishuoltopiirille ja pelastuslaitokselle kuuluneet sosiaali-, terveys ja pelastusalan palvelut siirtyvät yhden ja saman järjestäjä organisaation, hyvinvointialueen, järjestettäviksi. Aluevaaleissa valitaan hyvinvointialueen ylintä päätäntävaltaa käyttävä toimielin eli aluevaltuusto. Sote-uudistus on historiallinen uudistus, jossa massiivinen paletti …

Aluevaalit tulevat, halusit tai etLue lisää »

Mopoista ja niiden keulimisesta

Loimaan Lehdessä 23.2. erään puolueen kaupunginvaltuutettu suomii kovin sanoin vasemmistoliiton palvelukeskeistä politiikkaa. Vasemmistoliitossa lähdetään siitä, että kunta on olemassa sen asukkaita varten. Inhimillisen kokoiset opetus- ja päiväkotiryhmät sekä terveyspalveluiden saatavuuden parantaminen ovat se tapa, jolla vasemmistoliiton näkemyksen mukaan yhteiskuntaa on rakennettava. Pyritään ennaltaehkäisemään sellainen yhteiskunnallinen pahoinvointi, joka kärjistyessään johtaa ongelmiin, jotka myös maksavat yhteiskunnalle paljon …

Mopoista ja niiden keulimisestaLue lisää »

Oppivelvollisuusiän nosto on suurin tasa-arvoteko sitten peruskoulu-uudistuksen

Mielenkiinnolla luin Loimaan Lehdestä 4.2.2021 yhteishausta ja haastateltujen nuorten tulevaisuuden suunnitelmista. Samaisessa lehden numerossa eduskunnan päätös oppivelvollisuusiän nostosta ja maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta saivat osakseen runsaasti kritiikkiä. Oppivelvollisuusiän nosto ja sitä kautta maksuton toisen asteen koulutus takaavat sen, ettei ainakaan perheen varallisuus nouse esteeksi yhdenkään nuoren unelmien toteutumiselle. Oppivelvollisuusiän nosto on muutakin kun maksuttomia oppimateriaaleja. …

Oppivelvollisuusiän nosto on suurin tasa-arvoteko sitten peruskoulu-uudistuksenLue lisää »