Tule takaisin Parta-Kalle!

 

Yhteiskuntafilosofi-taloustieteilijä-vallankumouksellinen Karl Marxin syntymästä on tänään 5.5.2018  200 vuotta. Lähihistoriassa harvaa henkilöä on niin paljon jumaloitu tai haukuttu tai erityisesti väärinymmärretty  kuin toveri Marxia. Sodat ja muu väkivalta, hirvittävät työolosuhteet ym. olivat 1800-luvulla arkipäivää, niistä Marxinkin tämä vähän  väkivaltainen vallankumousajattelu kumpusi. Hän kyllä totesi myös sen “että oppimme ei ole dogmi, vaan toimintaohje”, tämänhän pseudomarxilaiset unohtivat vallanhimossaan.

Kommunistisen puolueen manifestia vuodelta 1848 voi varsin hyvin verrata Raamatun Jeesuksen vuorisaarnaan, tavoite on sama, vain keinot erilaiset. Kun hienosta ajattelusta ja  filosofiasta  tehdään uskonto, sen “perustajan” todellinen näkemys kääntyy monasti päälaelleen. Tämän päivän USA ja Kiina ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Mutta, on tietyllä tavalla helkatin paljon Karl Marxin ansiota, että mekin nyt rakkaassa Suomenmaassa voimme vapaasti olla edellä mainitun tekstin kanssa samaa tai varsinkin eri  mieltä, mutta  juoda vaikkapa virtuaalitodellisuussa  yhdessä pintti olutta hänen kunniakseen !

Hannes Mikkola

Hannes Mikkolan kirjoitus on julkaistu Loimaan Lehdessä 5.5.2018.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *