Valtuustoaloite terveyskeskusmaksujen poistamisesta

Vasemmistoliiton tärkeimpiä poliittisia tavoitteita on terveyserojen kaventaminen. Terveyskeskusmaksujen poistaminen on yksi merkittävä keino vähentää ihmisten välisiä terveyseroja. Näin on tehnyt mm. Helsingin kaupunki.
THL:n tutkimuksen mukaan  pienituloiset (alle 1.500 €/kk ansaitsevat) kansalaiset, erityisesti yli 65 vuotiaat maaseudulla asuvat jättävät terveyskeskusmaksun takia terveydenhoitopalveluita käyttämättä, vaikka on erityisen tärkeää, että hoitoon hakeutuminen ei saa olla kiinni henkilön tulotasosta.
Isompituloiset ovat paljon aktiivisempia palveluita käyttämään maksusta riippumatta.
Emme usko, että juuri kukaan hakeutuu terveyskeskukseen aiheetta. Hoitoon hakeutumisen lykkääminen aiheuttaa sekä yksilölle että yhteiskunnalle ongelmia. On kaikkien etu, että hoitoon hakeudutaan ajoissa; näin voidaan monasti ennaltaehkäistä raskaat  ja kalliit sairaalahoidot, kun henkilön  terveysongelma tunnistetaan ajoissa.
Terveyskeskusmaksu  ei ole merkittävä tulonlähde kunnalle, varsinkin kun otetaan  laskujen tekemisen, perimisen ym. kulut huomioon. Kaikkinensa voi hyötysuhde olla monasti jopa negatiivinen.
Kelan tutkimusraportin mukaan pienituloisten ja pitkäaikaissairaiden palvelumaksujen poistaminen on rahoitusjärjestelmän tehokkaimpia keinoja vähentää eriarvoisuutta.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Loimaan kaupunki luopuu terveyskeskusmaksujen perimisestä kuntalaistaan vuoden 2019 alusta.
Loimaalla 3.9.2018
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *