”Ei täällä jaksa olla, kun täällä ei ole mitään eikä koskaan tapahdu mitään. Jos pois päästään niin takaisin ei tulla koskaan.” Näin ovat ajatelleet tuhannet ja taas tuhannet tuppukylien nuoret jo sukupolvien ajan. Maaseudun rakennemuutos sai alkunsa suuresta maalta paosta, joka käynnistyi 1960-luvulla, jolloin maaseudulla oli liikaa nuoria ja liian vähän tehtävää. Muutos ei ole pysähtynyt vaan jatkuu ja saa jatkuvasti uusia muotoja. Nykypäivänä nuoria on liian vähän ja työt pätkissä. Työelämä edellyttää entistä enemmän liikkuvuutta ja autossa istuminen saattaa täyttääkin suuren osan päivästä. Sosiaalinen kanssakäyminen, harrastukset ja huvit ovat menneet sinne missä ihmisetkin. Tällainen on arkinen ajan kuva autioituvien ja harmaantuvien maakuntien Suomessa, jossa jokainen pikkukylä ja kaupunki yrittää erilaisin kampanjoin houkutella tulevaisuuden veronmaksajia paikkakunnalle. Totuus kuitenkin on, ettei se yksi pakollinen kesätapahtuma, edullinen omakotitalotontti tai vauvaraha ole monellekaan ihmiselle se tekijä, joka kääntäisi ikuisen ankeuden yhtäkkisesti autuudeksi ja saisi näin sitoutumaan loppuiäkseen jollekin monista muuttotappioalueista. Lisäksi maaseudun asenneilmapiiriä luonnehditaan usein sisään päin lämpeneväksi, vanhoelliseksi ja erilaisuutta kohtaan jopa vihamieliseksi.
Mutta mitä sitten tehdä, jos yhteiskunta tarjoaa pelkkää näköalattomuutta ja taloudelliset realiteetit sekä maailmanlaajuiset jättiläismäiset muotivirtaukset ajavat kaupunkeihin? Työelämäkin on muuttunut yhä vaativammaksi ja myös arkemme on koko ajan hektisempää. Yhteiskunta asettaa nuoria kohtaan valtavia odotuksia, joita täyttäessään moni meistä uupuu. Kaupungistuminen palvelee osaltaan tätä tehokkuuden vaatimusta. Kaupunkimainen elämän rytmi on nostettu vaatimukseksi myös maaseudulla, missä se ei kuitenkaan pitkien välimatkojen ja harvenevien palveluverkkojen vuoksi ole mahdollista. Tämä on yksi syy miksi maaseutu tyhjenee. Jokaisella meistä on elämässämme unelmia ja päämääriä, jotka haluaisimme saavuttaa. Monet meistä on opetettu ajattelemaan, että nämä unelmat toteutuvat vain lähtemällä pois, avaraan maailmaan, jossa kaikki on käden ulottuvilla. Kuitenkin, viimeistään nyt koronapandemian pakottamana tehty digiloikka on osoittanut, että itseasiassa monet asiat ovat käden ulottuvilla myös tässä ja nyt.
Ole itse se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä, sanotaan. Meillä on oikeus kapinoida maaseudusta ja pikkukaupungeista vallitsevia ennakkoluuloja vastaan. Tylsyys ja ankeus voidaan muuttaa luovuudeksi, sisään päin lämpeneminen yhteisöllisyydeksi ja vanhoellisuus moniäänisyydeksi. Tarvitaan vain ripaus rohkeutta. Asuinpaikkamme ei määritä meitä ihmisenä vaan me ihmiset määrittelemme sen millainen meidän asuinpaikkamme on. Viimekädessä on jokaisen oma valinta, meneekö virran mukana kohti suurempia ja suurempia asutuskeskuksia, vai kulkeako vastavirtaan ja toteuttaa jopa jotakin täysin uutta ja pähkähullua. Oman näköinen hyvä arki voi löytyä yhdelle Helsingistä, toiselle Turusta ja kolmannelle vaikka Amsterdamista, mutta miksei siis yhtä hyvin Loimaalta?
Kirjoitus on osallistunut Loimaan Lehden “Kirjoita meille tulevaisuus” -kirjoituskilpailuun ja se on julkaistu Loimaan Lehden 105 v. juhlanumerossa 5.11.2020