Valtuustoaloite, Tukipiste digitaalisten palveluiden käyttöön

Peruspalveluiden saaminen kasvokkain tai puhelimitse on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Useissa arjen toiminnoissa on välttämätöntä käyttää digitaalisia palveluita ja laitteita. Digipalveluiden käyttö vaatii osaamista, laitteiden omistamista, toimintakykyä ja kielitaitoa, joiden puuttuminen aiheuttaa digitaalista syrjäytymistä, eikä yhdenvertaisuus yhteiskunnassamme toteudu. Suurin digitaalista syrjintää yhteiskunnassamme kokeva väestöryhmä ovat iäkkäät, jotka eivät digiasioinnin aikana enää selviä sellaisista arjen asioinneista, joista ennen selvisivät helposti. Digitaalista syrjintää voivat kuitenkin kokea myös nuoret, joilla esimerkiksi vammaisuus, kielitaidottomuus tai yksinkertaisesti oikean palvelun löytäminen voivat aiheuttaa esteitä digitaalisten palveluiden käytössä. Julkisissa palveluissa on velvoite opastaa omien digipalveluidensa käytössä, mutta ei antaa muuta tukea.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Loimaan kaupunkiin perustetaan tukipisteitä, joista kansalaiset saavat kasvokkain ja puhelimitse apua sähköiseen asiointiin. Tukipisteistä tulee saada apua myös niiden, jotka eivät käytä digitaalisia palveluita omatoimisesti ollenkaan. Kuvattu toiminta sopii esimerkiksi kirjastotoimen oheen, mutta kirjastoille on osoitettava riittävät resurssit kasvavaan digituen tarpeeseen vastaamiseksi sekä riittävän tietoturvallisuuden huomioimiseksi esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiointeja sekä pankkiasiointia ajatellen.

 

Loimaalla 8.5.2023

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä