Löytyy, ei löydy, löytyy…

Loimaan kaupunginvaltuusto päättää 11.11.2019 vuodelle 2020 eri kunnallisveroprosentit ja kaupunginhallitus esittää äänestysten jälkeen pidettävän ne entisinä, vaikkei vielä ole edes vaalibudjetin aika ja vaikka kaupungin talous on totaalisesti kuralla. Eniten esityksessä ihmetyttää siihen lisätty teksti:
“Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että palvelujen ostoista löydetään vähintään 500.000 €:n vähennys”.
Mitä ihmettä tällainen ukaasi tekee pykälässä, jossa käsitellään veroprosentteja?

Jos tällainen pöytäkirjaote lähetetään Valtionvarain ministeriöön, luulen, että siellä puistellaan päitä, mitä ihmettä se Loimaa touhuaa ja kannattaako näin toimivalle kaupungille mitään 1 miljoonan euron avustusta edes harkita annettavaksi. Kaupunginhallitus ottaa esityksessään selkeästi myös budjettivaltaa valtuustolta, kun se itse edellä mainittuja edelllytyksiä “löytää”. Monilla luottamushenkilötahoilla on vaadittu, että talousarvio käsiteltäisiin samassa kokouksessa kuin veroprosentit tai siitä olisi voitu vähintään käydä edes lähetekeskustelu, koska varsin pitkälle menevä luonnos on jo olemassa. Valtuutetut olisivat voineet harrastaa sydämensä kyllyydestä  kunnallisdemokratiaa keskustelemalla luonnoksesta ja siirtämällä se sitten lopullisesti päätettäväksi joulukuun valtuustoon; ketkä tai mitkä tahot pelkäävät demokratian toteutumista Loimaalla?   Valtuuston listalla on tämä hallintosäännön edellyttämä “sen tietoon saatettavaksi” Osavuosikatsaus 1-8/2019; mutta,hei, haloo, nyt on marraskuu! Tehokkaalla byrokratialla olisi voinut  antaa informaatiota jopa ajalta 1-10/2019 esim. talousarvioluonnoksen kanssa käsiteltäväksi.Toivottavasti edes valtuuston kokoukseen tuodaan  tuoreempia talouslukuja.