Ryhmäpuheenvuoro Strategiasta

Loimaa on viime vuoden aikana työstänyt uutta strategiaansa yhdessä Hallintoakatemian, kunnan virkamiesten, päättäjien sekä kuntalaisten avulla. Kuntalaiset saivat osallistua strategiaan kyselyn muodossa. Teetettiin kysely jonka vastausprosentti oli hyvä. Vastauksissa kärkiteemoiksi nousivat turvallisuus, palvelut, koulutus sekä asuinympäristöön liittyvät tekijät. Kun kerran kysyttiin mielipiteitä on meidän vastuulla se, että tuloksiin vastataan. Olisi kestämätön ajatus, että strategia jäisi …

Ryhmäpuheenvuoro StrategiastaLue lisää »

Kotisairaala, ei vain tulevaisuutta vaan tätä päivää

Kotisairaala, kotisairaanhoito, kotihoito… Kotiin vietävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla on monta nimeä. Näiden palvelujen sisällöt menevät välillä lisäksi limittäin ja lomittain siten, ettei ole ihme, että kansalaiset ja poliittiset päättäjät, joskus jopa terveydenhuollon ammattilaiset puhuvat asoista ristiin. Tehdäänpä siis heti aluksi selkoa näistä termeistä, jotta sinä, arvoisa lukija voisit edes yrittää pysyä kärryillä paitsi tässä kirjoituksessa …

Kotisairaala, ei vain tulevaisuutta vaan tätä päivääLue lisää »

Valtuustoaloite ikääntymisstrategian laatimisesta 10.12.2018

Valtuustoaloite 10.12.2018 Päivitetyn ikääntymisstrategian laatiminen Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) astui voimaan vuonna 2013. Tämä laki mm. velvoittaa kunnat laatimaansuunnitelman toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja Itsenäisen elämän tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen sekä omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Vanhuspalvelulain toimeenpanon tueksi ovat Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Suomen …

Valtuustoaloite ikääntymisstrategian laatimisesta 10.12.2018Lue lisää »

Ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuusto 29.10.2018

Vasemmistoryhmää on usein moitittu vastuuttomiksi politiikan tekijöiksi. Noin vuosi sitten tällä samaisella paikalla pidin ryhmämme puheenvuoroa 11.12. jolloin päätettiin kuntamme tämän vuoden talousarviosta. Samaisessa kokouksessa hyväksyttiin hyvinvointivaliokunnan pyytämä 600 000 euron lisämäärärahatarve. Vuosi sitten soten talousarvioon tehtiin äänestyksen jälkeen lisäleikkauksia miljoonan euron juustohöylällä. Kyseisen sektorin viranhaltija oli jo tuolloin sitä mieltä, ettei oikein enää pystyisi leikkaamaan. …

Ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuusto 29.10.2018Lue lisää »

Maaritin vaalikampanja avattu

Tänään tarjottiin lettuja ja kahvia Prisman parkkipaikalla ja avattiin Maaritin vaalikampanja pienessä tihkusateessa. Sunnuntaina ensimmäinen tukiryhmän kokous työväentalolla klo 19. Tervetuloa! Kuvassa vahvaa tukijoukkoa; vasemmalta Raimo Kuusisto, Esko Lundgren, Lauri Tiainen ja Jorma Niemelä Maarit Koiviston kanssa.  

Ajatuksia Loimaan kaupungin Strategia-2020 ohjelmaan

Olemme 1990 luvulta lähtien havainneet, miten kovaksi, kyynineksi, vallanhimoiseksi ja vaihtoehdottomaksi on maailmanpolitiikka muuttunut ja Suomen valtakunnanpolitiikka tulee kovaa vauhtia perässä “Mulle tässä kaikki heti”-mentaliteetilla. Meillä Loimaalla on kunnallisella tasolla vielä mahdollisuus poiketa tästä valtavirrasta. Meillä on mahdollisuus tehdä omaehtoista konsensuspolitiikkaa, jossa äänensä saavat kuuluviin kaikki,

Pää pois pensaasta päättäjät!

Tätä kirjoittaessani en tiedä mitä kaupunginhallitus 8.10. kokouksessaan ohjeistaa eri hallintokunnilleen vuoden 2019 talousarvion “tasapainottamiseksi”. Esityslistan mukaan se aikoo tehdä esityksen vuoden 2019 kunnallisveroprosenteista  jo kokouksessaan 22.10. ja valtuusto päättää sen lopullisesti 29.10. Kaupungilla olisi mahdollisuus tehdä ko. päätös 17.11. asti. Mistä tämä kova kiirus? Vissiin siitä, että kun taas kerran mennään peräselkä edellä puuhun, …

Pää pois pensaasta päättäjät!Lue lisää »

Verorasitus

Maanantai-iltana 1.10. istuin jälleen kokoustamassa Loimaan kaupunkistrategiatyöryhmän kanssa. Kokouksessa käsiteltiin mm. vastikään toteutetun, viime viikolla sulkeutuneen kuntalaiskyselyn tuloksia. Yllättäen nousi yhdeksi kuntalaisten mielestä Loimaan kaupungin talouden kannalta olennaisimmaksi tekijäksi se, että ”verorasitusta” ei lisätä. Tämän kuulleessaan porvaristo taas röyhisti rintaansa, että ”kyllä ne nuoret, jotka perhettä perustavat, katsovat mikä on kunnallisveroprosentti kun valitsevat asuinpaikkaa”. Tämä …

VerorasitusLue lisää »

Valtuustoaloite 5.3.2018: Kaatumistapaturmien ehkäisy

THL:n tapaturmakatsauksen 2017 mukaan Loimaalla on vuosina 2011-2015 ollut lähes 1200 kaatumistapaturmasta aiheutunutta sairaalahoitojaksoa, joista 67 on kaatumisia lumi- ja jääkelillä ja 888 kaatumisia samalla tasolla. Kaikista Loimaalla tapahtuvista tapaturmista puolet on kaatumistapaturmia. Tapaturmista suurin osa tapahtuu 65-79 vuotiaille miehille ja yli 80 vuotiaille naisille. Pelkästään sairaalahoidon kustannukset tapaturmista ja väkivallasta johtuen olivat Loimaalla lähes …

Valtuustoaloite 5.3.2018: Kaatumistapaturmien ehkäisyLue lisää »

Valtuustoaloite 11.6.2018: Omaishoidon tuen määrärahasidonnaisuuden poistaminen

Kaiken ikäisten ihmisten kotonapärjäämisen tukeminen sosiaali- ja terveyspalveluin on useimmiten sekä yhteiskunnan, että yksilön kannalta tavoiteltavaa. Yksi tärkeistä kotiin vietävistä palveluista on omaishoidon tuki. Loimaan kaupunki on viime vuosina tiukentanut omaishoidon tuen myöntämisperusteita useasti. Tästä huolimatta ollaan tilanteessa, jossa useita omaishoidon tuen myöntämiskriteerit täyttäviä loimaalaisia joutuu  jonottamaan tukea, sillä määrärahat eivät riitä tuen maksamiseen kaikille …

Valtuustoaloite 11.6.2018: Omaishoidon tuen määrärahasidonnaisuuden poistaminenLue lisää »